Näyttely
 Sisäänpääsy Museokortilla
 

Maatalouden aika

Suomen maatalousmuseo Sarka, Loimaa

  • 28.1.2021–

Suomen maatalousmuseon perusnäyttely vie kävijän 3000 vuoden aikamatkalle maatalouden historiaan.

 

Maatalouden aika -näyttely kertoo suomalaisen maatalouden koko tarinan alusta tähän päivään.

Näyttelyssä museovierasta tervehtivät maanmittari, tarkkailukarjakko ja eu-tarkastaja. Museokierroksen aikana voi istahtaa 1950-lukuiseen tupakeittiöön tai maitolaiturille kuuntelemaan tarinoita. Vierailun aikana kävijälle aukeavat sekä isojaon että kaskiviljelyn salat ja selviää miten tuulimylly toimii.

Entä miltä näyttääkään nykyaikaisessa lypsynavetassa tai sikalassa? Voiko maatalouspolitiikka olla mielenkiintoista? Esillä ovat tietenkin myös mm. ensimmäinen kotimainen traktori Kullervo ja aurojen klassikko Fiskars 10.

Uudella perusnäyttelyllään Sarka juhlistaa kymmenvuotista taivaltaan sekä maamme 100-vuotista itsenäisyyttä. Suomen historia on maatalouden historiaa: maatalous oli maamme pääelinkeino aina 1960-luvulle asti. 2010-luvulla maataloudesta saa elantonsa enää alle neljä prosenttia väestöstä. Muutos on ollut nopeaa, ja monille suomalaisista elinkeino on tänä päivänä vieras.

Maatalouden aika -näyttely kertoo mikä asema maataloudella on sekä elintarvikkeiden tuottajana että ympäristön muokkaajana. Samalla se tuo esiin myös maatalouden työt ja toimet, tekemisen inhimillisen ulottuvuuden

Kerro tästä myös ystävillesi!

  • Facebook
  • X
  • Instagram
  • WhatsApp

Museon yhteystiedot

Suomen maatalousmuseo Sarka
Vanhankirkontie 383, 32200 Loimaa

02 763 7700

Museon kotisivut

Yhteydet julkisilla

Näytä reitti museolle Matkahuollon reittioppaassa

×

Katso reitti Matkahuollon reittioppaassa

Päämäärä:

Suomen maatalousmuseo Sarka, Vanhankirkontie 383, 32200 Loimaa


Lähtöpiste:






Tai lataa Reitit ja Liput -sovellus

Pääsymaksut

Sisäänpääsy Museokortilla
Sisäänpääsy Museokortilla

12/8/0 €

Maksutavat

Käteinen, pankkikortit ja yleisimmät luottokortit sekä Smartum, Edenred, ePassi ja Tyky+.

Aukioloajat

Ma 10:00-17:00
Ti 10:00-17:00
Ke 10:00-17:00
To 10:00-17:00
Pe 10:00-17:00
La 10:00-17:00
Su 10:00-17:00

huhti-kesäkuussa joka päivä klo 10-17, heinäkuussa joka päivä klo 10-18, elo-syyskuussa joka päivä klo 10-17 ja loka-maaliskuussa ti-su klo 10-17.

Esteettömyys [kriteerit]

Palvelut

Näyttelyn tekstit kielillä

 

Kohdetta lähellä olevat museot