Sivustoa päivitetään. Tämä on beta-versio. Anna palautetta.
 
Näyttely
 Sisäänpääsy museokortilla
 

Heikki Willamo: Myyttinen matka

Turun Biologinen museo, Turku

  • 1.9.2020–4.4.2021

Valokuvataiteilija, kirjailija Heikki Willamon valokuvanäyttely johdattaa matkalle muinaisen ihmisen mielenmaisemaan.

 

Luola- ja kalliotaiteesta ammentava näyttely kertoo vuosituhansia vanhoista siteistä ihmisten ja eläinten välillä. Muinaisissa kulttuureissa eläimet olivat tärkeitä ravinnon ja raaka-aineiden lähteitä, mutta niillä oli myös syvällisempi merkitys. Niiden kautta ihmiset hahmottivat omaa paikkaansa elonkehässä ja hakivat yhteyttä maailmankaikkeuteen. Eläimillä ja niiden kuvilla oli tärkeä rooli yhteydenpidossa henkimaailmaan.

Turun Biologisessa museossa nähtävässä näyttelyssä esillä olevat valokuvat hirvistä ovat peräisin Heikki Willamon kotiseuduilta Länsi-Uudeltamaalta, karhut on kuvattu Kuhmossa. Alun perin tarkoitus oli ikuistaa kalliotaidetta, mutta se osoittautui haastavaksi: siis kuvata jotain, jonka joku on joskus tehnyt, mutta jota ei edes kunnolla näe. Lopulta syntyi kuva, joka näytti kalliotaiteelta. Kiteytyi ajatus siitä, että kalliotaiteessa kuvattujen eläimien on täytynyt olla tärkeitä ihmiselle.

– Sijoitan itseni eläinkuvia tehneiden ihmisten 40 000 vuotta vanhan ketjun loppupäähän. Myyttisen matkan myötä ympyrä sulkeutuu ja valokuvat näyttävät siltä, miltä ensimmäiset kuvat näyttävät, muotoilee Willamo.

Heikki Willamo on valokuvannut luontoa ammattimaisesti vuodesta 1983. Hän on tarinankertoja, joka kuvaa kokonaisuuksia. Hänen työnsä päämääränä ovat pitkään olleet kirjat. Nykyisin Willamo ajattelee kuvatessaan myös näyttelykokonaisuuksia.

Erityisiä mielenkiinnon kohteita ovat juuri nyt työn alla oleva eteläsuomalainen metsäluonto, vanhat myytit ja kalliotaide. Työssään hän pohtii paljon ihmisen ja eläimen kohtaamista, sekä eläimen paikkaa maailmassa nyt ja menneinä aikoina.

Heikki Willamon voi tavata Turun biologisessa museossa Myyttinen matka -näyttelyn taiteilijatapaamisessa lauantaina 12.9. klo 15-16. Näyttelykierroksella Heikki Willamon kanssa on keskustelemassa luonnontutkija Timo Vuorisalo Turun yliopistosta. Pyhäinmiesten päivänä, lauantaina 31.10., klo 17-18 Heikki Willamo kertoo sanoin ja kuvin Myyttisen matkan teosta ja tunnelmista.

Myyttinen matka -näyttelyn kuvia on ollut aikaisemmin esillä mm. Suomen valokuvataiteen museossa ja Salon taidemuseossa.

Kerro tästä myös ystävillesi!

Tulostusversio sivusta

Museon yhteystiedot

Turun Biologinen museo
Neitsytpolku 1, 20810 Turku

(02) 262 0340

Museon kotisivut

Pääsymaksut

Sisäänpääsy museokortilla
Sisäänpääsy museokortilla

6/2/0 €

Maksutavat

Yleisimmät pankki- ja luottokortit.
Huom. käteismaksua ei toistaiseksi oteta vastaan.

Aukioloajat

Ma 09:00-17:00
Ti 09:00-17:00
Ke 09:00-17:00
To 09:00-17:00
Pe 09:00-17:00
La 09:00-17:00
Su 09:00-17:00

Kesäkaudella 1.6.-31.8. avoinna myös maanantaisin.

 

.