Järvenpään taidemuseo

14.6.2020 (klo 14)

Tapahtuma

Kamarimusiikkia: Souvenirs - Muistoja

Teppo Ali-Mattila, viulu ja Marie Körkkö, piano

Pianisti Marie Körkkö ja viulisti Teppo Ali-Mattila johdattavat kuulijat konserttiohjelmallaan läpi monenlaisten tunnelmien ja muistojen. Ohjelma on raikas yhdistelmä uutta ja hieman vanhempaa: teoksia kuullaan eläviltä ja edesmenneiltä säveltäjiltä. Vuonna 1997 sävelletty Fazil Sayn sonaatti viululle ja pianolle kuullaan ensimmäistä kertaa Suomessa. Jean Sibeliuksen aikalaisen, yhdysvaltalaisen Amy Beachin harvoin kuultu Romanssi viululle ja pianolle pääsee myös estradille. Sibeliuksen ja Arvo Pärtin teoksista monet ovat vakiintunutta ohjelmistoa, mutta tässä kokonaisuudessa nekin saavat uudenlaisen perspektiivin omaan aikaansa.

Kuulija pääsee musiikin johdattelemana sukeltamaan niin musiikin luomiin, kuin myös omiin muistoihinsa, ehkä luomaan uusiakin muistoja.

Konsertti museon pääsymaksulla tai Museokortilla, kesto n. 50 min.

Muista myös yleisöopastus taidemuseon näyttelyyn Suviranta Järnefeltien taiteilijakotina ennen konserttia klo 13!

Kerro tästä myös ystävillesi!

Tulostusversio sivusta

Voit ostaa Museokortin tästä museokohteesta tai verkosta

Museon yhteystiedot

Järvenpään taidemuseo
Kirjastokatu 8, 04400 Järvenpää

040 315 3881

Museon kotisivut

Pääsymaksut

Sisäänpääsy museokortilla
Sisäänpääsy museokortilla

7/6/4 €

Maksutavat

Maksutapana käy käteinen ja yleisimmät pankki- ja luottokortit. Ryhmien laskuttaminen mahdollista.

  • facebook
  • twitter
  • instagram

Museon näyttelyt

Museon tapahtumat

Kohdetta lähellä olevat museot

  • Taiteilijakoti Erkkola
     
     

    Taiteilijakoti Erkkola

    Runoilija J. H. Erkon vuonna 1902 valmistunut taiteilijakoti Tuusulan Rantatiellä.

     
  • Taiteilijakoti Villa Kokkonen
     
     

    Taiteilijakoti Villa Kokkonen

    Klassinen musiikki, moderni rakennustaide ja Tuusulanjärven taiteilijayhteisö kohtasivat toisensa...

     
  • Ilmatorjuntamuseo
     
     

    Ilmatorjuntamuseo

     
  • Nurmijärvi-Taiteen Museo
     
     

    Nurmijärvi-Taiteen Museo

     
  • Ainola
     
     

    Ainola

    Aino ja Jean Sibeliuksen kotimuseo Ainola on Suomen kansainvälisesti tunnetuin kotimuseo ja ainutlaatuinen...

     
  • Nukarin koulumuseo
     
     

    Nukarin koulumuseo

    Kansakouluinteriööri 1920-luvun luokkahuoneessa, Nurmijärven ensimmäisen, vuonna 1873 rakennetun kansakoulun...

     
  • Ahola
     
     

    Ahola

    Taiteilijapariskunta Juhani Ahon ja Venny Soldan-Brofeldtin entisessä kotitalossa Tuusulanjärven rannalla voi...

     
  • Halosenniemi
     
     

    Halosenniemi

    Taidemaalari Pekka Halosen kansallisromanttinen, hirsinen koti ja erämaa-ateljee Tuusulanjärven rannalla.

     
  • Taide- ja museokeskus SINKKA
     
     

    Taide- ja museokeskus SINKKA

    Taide- ja museokeskus Sinkassa toimivat Keravan museo ja Keravan taidemuseo.

     
  • Aleksis Kiven koti
     
     

    Aleksis Kiven koti

    Suomen kansalliskirjailija Aleksis Kiven syntymäkoti Palojoella.

     
  • Sepänmäen käsityömuseo
     
     

    Sepänmäen käsityömuseo

    Viehättävän ulkomuseon 20 rakennusta ja niiden 14 verstasta kertovat hauskalla tavalla 1700-1900-luvun...

     
  • Alikartano
     
     

    Alikartano

    Alikartanon tila tunnetaan maailmankuulun tutkimusmatkailijan ja Koillisväylän ensimmäisen purjehtijan Adolf...

     
  • Lottamuseo
     
     

    Lottamuseo

     
 
 
 
 
 
 
.