Aineen taidemuseo

30.1.2020–15.3.2020

 Sisäänpääsy museokortilla
Näyttely

KOSMOS

Jussi Valtakari ja Antti Ylönen

Kosmos on syntynyt Valtakarin ja Ylösen keskinäisistä tapaamisista, joita he vuodesta 2015 alkaen ovat nimittäneet symposiumeiksi. Parin päivän mittaisia tapaamisia toteutetaan kuukausittain joko Taivalkoskella tai Iin Illinsaaressa, vuoroin kummankin työhuoneella. Taiteilijan työnkuva on muuttunut näin yksin tekemisestä sekä rinnakkain että yhdessä työskentelyksi.
Ensimmäinen yhdessä tehty teos Häpeä syntyi vuonna 2017, kun Valtakarin ihmisaiheinen veistos asetettiin Ylösen teoksen kaltereiden taa. Taiteilijat ovat tehneet myös näyttely-yhteistyötä. Yhteisteos Saaristo oli esillä Mäntän kuvataideviikoilla 2017 sekä osa siitä samana vuonna 100 Years of Finland – Identity and Consciousness -yhteisnäyttelyssä Kölnissä.
Jussi Valtakari (s. 1955, Lauritsala) asuu ja työskentelee Taivalkoskella. Hän on opiskellut 1975–1978 Lahden taidekoulussa ja 1997–2000 Lahden Taideinstituutissa sekä vuodesta 2002 Tampereen AMK Taiteen ja viestinnän linjalla. Valtakarilla on pitkä näyttelyhistoria ja hänen teoksiaan on mm. Kiasman ja Valtion taideteostoimikunnan kokoelmissa. Valtakarilla on ollut useita luottamustoimia, kuten Valtion kuvataidetoimikunnan jäsenyys.
Antti Ylönen (s. 1957, Juva) asuu ja työskentelee Iissä. Hän aloitti taiteen opinnot Oriveden opistossa ja Vapaassa taidekoulussa. Vuosina 2019–2020 hän on suorittanut julkisen taiteen taideasiantuntijan erikoistumisopintoja. Ylösellä on pitkä ja kansainvälinen näyttelyhistoria ja uransa aikana hän on työskennellyt useina ajanjaksoina eri puolilla maailmaa. Ylösen teoksia on useissa julkisissa kokoelmissa, jonka lisäksi hän on tehnyt myös julkista taidetta. Antti Ylönen on yksi Iin Taidekeskus KulttuuriKauppilan perustajajäsenistä.
Aineen taidemuseossa on esillä viisi yhteisteosta vuodelta 2019 sekä molempien taiteilijoiden itsenäisesti toteuttamia teoksia. Teosten aiheissa toistuu sekä tähtitieteellinen avaruus että kuvaannollinen avaruus, yksin- ja erillään oleminen. Teosten materiaalina on puu, jonka kunnioitus näkyy myös sen tarkassa käytössä. Veistämisen tuloksena syntyvä puupöly yhdessä liiman ja tuhkan kanssa muodostaa meteorisateen teoksessa Vyöhyke (2019). Teoksessa Siirtokunta (2019) Ylösen puuveistos toimii eräänlaisena kotiplaneettana Valtakarin veistämille miniatyyrikokoisille puuhahmoille. Ihmiskunnan koti sijoittuu jonnekin kotigalaksimme ulkopuolelle.
Jussi Valtakari veistää puusta havaintoihinsa perustuvia ja mielikuvituksensa tuottamia, yksityiskohtaisia pienoismalleja ihmisistä. Hahmot ovat ei-ketään, joilla on suurella tarkkuudella veistetyt yksilölliset ilmeet ja eleet. Valtakari veistää ja maalaa hahmojen vaatteet ja kengät tarkan harkinnan tuloksena. Lukuisat yksityiskohdat ja yksilölliset piirteet vaativat jokaisen kohdalla läheltä katsomista, vaikka katsominen voi myös kauhistuttaa. Voiko kukaan olla syytön teoksessa Ei hätää. He eivät näe sinua, mutta sinä näet heidät. (2019)?

Antti Ylönen veistää puusta esiin vuosirenkaat ja jättää ne näkyviin. Vuosirenkaat kertovat ajan kulusta, hyvistä kasvun vuosista ja hitaammista kituvuosista. Ajan kulua on myös ikuisuus, kuten teoksessa Samsara (2011), jossa ei ole alkua eikä loppua. Ylöselle puu on aina arvokas ja siinä olevat virheet, kuten oksanpäät ja muut jäljet ansaitsevat tulla esiin. Teoksessa Sielun peili (2017) puun halkeamilla on tärkeä merkityksensä, samoin kuin teoksessa Apassin uni (2018), jossa puun lahoamisen jättämät jäljet tuovat teoksiin maalauksellisen ulottuvuuden. Ylösen mukaan virheitä ei pidä peittää, sillä virhe on suuri mahdollisuus, joka voi viedä uusille urille.

Kerro tästä myös ystävillesi!

Tulostusversio sivusta

Voit ostaa Museokortin tästä museokohteesta tai verkosta

Museon yhteystiedot

Aineen taidemuseo
Torikatu 2, 95400 Tornio

+358 50 5946868

Museon kotisivut

Pääsymaksut

Sisäänpääsy museokortilla
Sisäänpääsy museokortilla

5/0 €

Maksutavat

Käteinen, useimmat luotto- ja debit-kortit.

  • facebook
  • twitter
  • instagram

Aukioloajat

Ma Suljettu
Ti 11:00-18:00
Ke 11:00-18:00
To 11:00-18:00
Pe 11:00-15:00
La 11:00-15:00
Su 11:00-15:00

Kohdetta lähellä olevat museot

  • Oulun taidemuseo
     
     

    Oulun taidemuseo

    Oulun taidemuseo sijaitsee idyllisellä paikalla Ainolan puistossa noin kilometrin päässä Oulun keskustasta.

     
  • Pohjois-Pohjanmaan museo
     
     

    Pohjois-Pohjanmaan museo

     
  • Särestöniemi-museo
     
     

    Särestöniemi-museo

    Reidar Särestöniemen taiteilijakoti Kittilässä esittelee taiteilijan taidetta, työ- ja elinympäristön sekä...

     
  • Kierikkikeskus
     
     

    Kierikkikeskus

     
  • Tiedekeskus Pilke
     
     

    Tiedekeskus Pilke

    Näe metsä puilta Tiedekeskus Pilkkeessä

     
  • Raahen museo: Kruununmakasiinimuseo
     
     

    Raahen museo: Kruununmakasiinimuseo

    Poimintoja Raahen vaiheista esihistoriasta nykypäivään vuonna 1852 rakennetussa Kruununmakasiinissa.

     
  • Arktikum tiedekeskus
     
     

    Arktikum tiedekeskus

    Millaista on elämä maapallon pohjoisosissa? Tutustu arktiseen arkeen, pohjoisten kansojen elämäntapoihin ja...

     
  • Rovaniemen taidemuseo Korundi
     
     

    Rovaniemen taidemuseo Korundi

    Suomalaista nykytaidetta 1940-luvulta nykypäivään Jenny ja Antti Wihurin rahaston kokoelmasta ja vaihtuvin...

     
  • Tornionlaakson museo
     
     

    Tornionlaakson museo

    Tornionlaakson museo esittelee Tornionlaakson kulttuuria ja historiaa Suomen ja Ruotsin rajan molemmin puolin.

     
  • Raahen museo: Pakkahuoneen museo
     
     

    Raahen museo: Pakkahuoneen museo

    Suomen vanhin museo (1862) on runsaudensarvi, joka esittelee Raahen alueen kansatieteellistä ja...

     
  • Lapin maakuntamuseo
     
     

    Lapin maakuntamuseo

    Lapin maakuntamuseo sijaitsee Rovaniemellä Arktikum-talossa.

     
  • Lapin Metsämuseo
     
     

    Lapin Metsämuseo

    Lapin Metsämuseo kertoo tarinaa Lapin suurten savottojen aikakaudesta.

     
  • Rovaniemen kotiseutumuseo
     
     

    Rovaniemen kotiseutumuseo

    Pöykkölä-nimisen tilan neljä alkuperäistä ja 13 muualta siirrettyä rakennusta kuvastavat rovaniemeläisen...

     
 
 
 
 
 
 
.