TAKAISIN

 

Ilmatorjuntamuseo

1.2.2019–1.12.2024

 Sisäänpääsy museokortilla
Näyttely

Ei ketään vastaan vaan rauhan puolesta

Ilmatorjuntamuseon Kapteenin Puustellin virkatalon Ei ketään vastaan vaan rauhan puolesta -näyttely käsittelee kansainvälistä kriisinhallintaa ja rauhanturvaamista aina Suomen ensimmäisestä operaatiosta lähtien nykyaikaan saakka.

”Suomalainen rauhanturvaamistoiminta on kiistaton menestystarina. Baretin väristä huolimatta kaikki työ kansainvälisen rauhan turvaamiseksi on yhtä arvokasta.”
Sinibaretti-lehti 1/2008. Amiraali Juha Kaskeala.

Yli 49 000 suomalaista on palvellut rauhanturva- ja kriisinhallintatehtävissä eri puolilla maailmaa yli 50 operaatiossa vuosina 1956-2018. Operaatioissa on menehtynyt 49 suomalaista rauhanturvaajaa.

Suomi oli mukana noin viidensadan sotilaan voimin 11 sotilaallisessa operaatiossa vuonna 2018. Siviilikriisinhallintaan osallistui vuonna 2018 noin 121 suomalaista.

Yhdistyneiden kansakuntien rauhanturvajoukot saivat Nobelin rauhanturvapalkinnon vuonna 1988.

Kriisinhallintaveteraanikortti rauhanturvaajille myönnettiin vuonna 2016.

Sydämellisesti tervetuloa uuteen kansainvälistä kriisinhallintaa käsittelevään näyttelyyn!

Kerro tästä myös ystävillesi!

Voit ostaa Museokortin tästä museokohteesta tai verkosta

Museon yhteystiedot

Ilmatorjuntamuseo
Klaavolantie 2, 04300 Tuusula

040 314 3470

Museon kotisivut

Pääsymaksut

Sisäänpääsy museokortilla
Sisäänpääsy museokortilla

7/5/1/0 €

Maksutavat

käteinen, yleisimmät pankki- ja luottokortit.

  • facebook

Aukioloajat

Ma Suljettu
Ti 11:00-17:00
Ke 11:00-17:00
To 11:00-17:00
Pe 11:00-17:00
La 11:00-17:00
Su 11:00-17:00

Kesäaikana 1.6. - 31.8. ti-su 11-17. Talviaikana 1.9. - 30.11 & 1.2.-31.5. ke-su 11-17. Joulu- ja tammikuussa avoinna vain tilauksesta.