Joulumainios
 

Hangon museo

19.5.2018–31.3.2019

 Sisäänpääsy museokortilla
Näyttely

Durchgangslager Hanko – Hangon saksalainen kauttakulkuleiri 1942–1944

Tarina yli 3000 saksalaissotilaan leiristä Suomen eteläkärjessä herää eloon.

Voit ostaa Museokortin tästä museokohteesta tai verkosta

Keväällä 1942 alkoi intensiivinen kausi Tulliniemellä. Toinen maailmansota oli kestänyt neljä vuotta. Saksa oli edellisenä kesänä hyökännyt Neuvostoliittoon, ja nyt täytyi järjestää sotilaiden ja tarvikkeiden kuljetus Jäämerelle. Hanko oli vuoden 1941 lopussa valloitettu takaisin kun neuvostojoukot olivat hiljaisuudessa jättäneet niemen. Nyt tarvitsivat aseveljet Saksasta Tulliniemen. Tänne rakennettiin parakkikylä, jossa oli 130 eri rakennusta: majoitusparakkeja, huoltorakennuksia, elokuvateatteri, kerhoja. Alueella saattoi saman aikaan olla 3 300–4 400 sotilasta. Juna tuli suoraan Tulliniemelle, jossa sotilailta poistettiin täit ja he saivat puhtaat vaatteet. Tilanteesta riippuen jäivät sotilaat leiriin tai jatkoivat laivoilla Tallinnaan tai Stettiniin. Alakuloiset sotilaat matkustivat karuissa oloissa edes takaisin.

Leiristä ei ole ollut paljon tietoa. Vuonna 2014 aloitti arkeologi Jan Fast kaivaukset alueella. Hän on onnistunut paikantamaan muutaman koskemattoman alueen, jossa kaivaukset on sitten tehty. Nämä ovat täinpoistokylä, Lotta-kanttiini ja ukrainalaisten leiri. Yleisölle avoimissa kaivauksissa on tehty monta löytöä, jotka kertovat kauttakulkuleirin arkielämästä. Kyseessä on henkilökohtaiseen hygieniaan liittyviä esineitä kuten kampoja ja hammasharjoja. Leirillä kulutettiin paljon alkoholia, varsinkin olut oli suosittua. Henkilökohtaisia muistoesineitä on, jotka kertovat kotona odottavista rakastetuista henkilöistä. Tutkimuksen yhteydessä on myös haastateltu henkilöitä, joilla on henkilökohtaisia muistoja saksalaisesta leiristä.

Näyttely pohjautuu yksittäisten sotilaiden elämään ja kertoo todellisuudesta kun tuhannet sotilaat matkustivat Hangon kautta taistellakseen julmassa sodassa.

Kerro tästä myös ystävillesi!

Tulostusversio sivusta

Museon yhteystiedot

Hangon museo
Nycanderinkatu 4, 10900 Hanko

040 1359 228

Museon kotisivut

Pääsymaksut

Sisäänpääsy museokortilla
Sisäänpääsy museokortilla

5/3/0 €

Maksutavat

Käteinen, pankkikortti, luottokortti, museokortti.
Kontant, bankkort, kreditkort, museikort.
Cash, bank card, credit card, museum card.

  • facebook
  • twitter
  • instagram

Aukioloajat

Ma Suljettu
Ti 12:00-18:00
Ke 12:00-18:00
To 12:00-18:00
Pe 12:00-18:00
La 11:00-16:00
Su 11:00-16:00

1.9.-30.4. ti-pe 14-18, la-su 13-16

Kohdetta lähellä olevat museot

  • Salon elektroniikkamuseo
     
     

    Salon elektroniikkamuseo

     
  • Paraisten kotiseutumuseo
     
     

    Paraisten kotiseutumuseo

    Kaunis museoalue Paraisten keskustassa.

     
  • Käsityömuseo Miila
     
     

    Käsityömuseo Miila

    Museo käsitöiden ja käsillä tekemisen historiasta

     
  • Sagalundin Museo
     
     

    Sagalundin Museo

    Sagalundin museo - kaikenikäisille

     
  • Salon taidemuseo - Veturitalli
     
     

    Salon taidemuseo - Veturitalli

     
  • Söderlångviks museum (Söderlångvikin museo)
     
     

    Söderlångviks museum (Söderlångvikin museo)

    Museo on suljettu remontin vuoksi loppuvuoteen 2020 saakka.

     
  • EKTA Museo
     
     

    EKTA Museo

    Museo esittelee Raseporin historiaa ja kaupungissa asuneen Helene Schjerfbeckin elämää ja taidetta.

     
  • Taalintehtaan ruukinmuseo (Dalsbruks bruksmuseum )
     
     

    Taalintehtaan ruukinmuseo (Dalsbruks bruksmuseum )

     
  • Turun Biologinen museo
     
     

    Turun Biologinen museo

     
  • Fiskarsin Museo
     
     

    Fiskarsin Museo

    Kuuluisan Fiskarsin ruukkikylän historiaa ja kyläläisten elämää 1600-luvulta tähän päivään.

     
  • Forngårdenin talomuseo
     
     

    Forngårdenin talomuseo

    Forngårdenin talomuseolla, Raaseporin linnanraunioiden naapurissa, voi tutustua 1800-luvun puolivälin...

     
  • Hangon rintamamuseo
     
     

    Hangon rintamamuseo

    Sotaveteraanien rakentama museo sijaitsee sodanaikaisella rintamalohkolla Lappohjan kylän tuntumassa. Juuri...

     
  • Paraisten teollisuusmuseo
     
     

    Paraisten teollisuusmuseo

     
 
 
 
 
 
Yhdistä Museokortit