Tampereen taidemuseo - Pirkanmaan aluetaidemuseo

16.6.2017–27.8.2017

 Sisäänpääsy Museokortilla
Näyttely

Vuoden nuori taiteilija 2017 - Tiina Pyykkinen

Tiina Pyykkinen on ensisijaisesti maalari. Valolla, maalauspintojen heijastuksilla ja aineettomuuden vaikutelmilla on keskeinen osa hänen taiteessaan. Ne vangitsevat katsojat intensiteetillään maailmaan, jossa joudumme pohtimaan havaintojemme ja kuvallisen esittämisen perusteita.

Mitä teoksissa tulee nähdyksi, missä kulkee teoksen ja todellisuuden välinen raja? Pyykkisen maalauksista ilmenevä kiinnostus tilallisten ulottuvuuksien tutkimiseen toistuu myös hänen installaatioissaan.

"Valo on olennainen osa työskentelyäni. Kokonaisvaikutelma maalauksista muuttuu valon suunnan vaihtuessa, pintaa tai syvyysilluusiota korostavaksi. Valon taittuessa eri tavoin maalattujen kerrosten läpi yksivärinen maalaus muuttuu moniväriseksi, väri itsensä vastaväriksi tai musta harmaaksi. Valo tekee materiaalista "elävää".

Teokseni ovat usein tilannesidonnaisia. Ne ovat tapahtumia, joissa kuvatila jakautuu maalatun tarinan ja ympäristöstä muodostuvien heijastusten kesken. Jokainen paikka ja aika luovat tarinaan oman muuntuvan sivujuonensa, jonka väliaikaisuus tallentuu muistoksi."

Kerro tästä myös ystävillesi!

Tulostusversio sivusta

Museon yhteystiedot

Tampereen taidemuseo - Pirkanmaan aluetaidemuseo
Puutarhakatu 34, 33230 Tampere

(03) 5656 6577

Museon kotisivut

Pääsymaksut

Sisäänpääsy Museokortilla
Sisäänpääsy Museokortilla

Taidemuseo 8/3 €

Aukioloajat

Ma Suljettu
Ti 09:00-17:00
Ke 09:00-17:00
To 09:00-17:00
Pe 09:00-17:00
La 10:00-18:00
Su 10:00-18:00

Kohdetta lähellä olevat museot

  • Emil Aaltosen museo
     
     

    Emil Aaltosen museo

    Emil Aaltosen teollisuus- taidehistoriallinen museo.

     
  • Vakoilumuseo
     
     

    Vakoilumuseo

     
  • Sara Hildénin taidemuseo
     
     

    Sara Hildénin taidemuseo

     
  • Tampereen museot, Museokeskus Vapriikki
     
     

    Tampereen museot, Museokeskus Vapriikki

     
  • Museo Milavida
     
     

    Museo Milavida

     
  • Visavuoren museo
     
     

    Visavuoren museo

     
  • Hiekan taidemuseo
     
     

    Hiekan taidemuseo

     
  • Tampereen museot, Amurin työläismuseokortteli
     
     

    Tampereen museot, Amurin työläismuseokortteli

     
  • Muumimuseo
     
     

    Muumimuseo

    Muumimuseossa astut Tove Janssonin kirjoittamien muumikirjojen maailmaan.

     
  • Myllysaaren museo
     
     

    Myllysaaren museo

     
  • Mobilia
     
     

    Mobilia

    Mobilia esittelee suomalaisen autoilun ja tieliikenteen historiaa.

     
  • Kimmo Pyykkö -taidemuseo
     
     

    Kimmo Pyykkö -taidemuseo

    Kimmo Pyykkö -taidemuseon vaihtuvat näyttelyt ja kuvanveistäjä Kimmo Pyykön tuotannnosta kertova näyttely on...

     
  • Lenin-museo
     
     

    Lenin-museo

    Uusi ja erilainen Lenin-museo vie kiehtovalle matkalle Suomen ja Venäjän yhteiseen historiaan.