Loviisan kaupunginmuseo

19.2.2017–2.4.2017 NÄYTTELY/TAPAHTUMA PÄÄTTYNYT

Näyttely

Aarno Ahtajan muistonäyttely - Aarno Ahtajas minnesutställning

Taidemaalari Aarno Ahtajan (1898-1978) muistonäyttely.

Aarno Ahtajas (1898-1978) minnesutställning omfattar bland annat vyer från 1960-talets Lovisa.

Ei Museokortti-museo

Aarno Veli Ahtaja (ent. Ahlgrén) syntyi 21. lokakuuta 1898 Turussa. Hän opiskeli Taideteollisessa keskuskoulussa ja Suomen taideyhdistyksen piirustuskoulussa. Taideopintojen jälkeen Ahtaja toimi opettajana Taideteollisessa oppilaitoksessa 1940-1952. Hänelle myönnettiin Pro Finlandia-mitali 1962. Aarno Ahtaja kuoli 5. maaliskuuta 1978 Helsingissä.

Ahtajan maalaustyyli muistuttaa lähinnä impressionismia hänen kaupunkikuvissaan ja puistomaisemissaan. Esikuvana pidetään Alfred William Finchiä. 1950-luvun loppupuolelta lähtien Ahtaja vieraili useaan otteeseen Loviisassa ja maalasi pikkukaupungin idyllisiä katukuvia. Myös kesäpaikkansa järvimaisemat Ruovedellä taiteilija ikuisti monessa maalauksessa. Uransa loppupuolella hän maalasi myös Välimeren maihin liittyviä aiheita.

Kerro tästä myös ystävillesi!

Tulostusversio sivusta

Museon yhteystiedot

Loviisan kaupunginmuseo
Puistokatu 2, 07900 Loviisa

044 450 5009

Museon kotisivut

Pääsymaksut

Ei Museokortti-museo

0 €

  • facebook

Aukioloajat

Ma Suljettu
Ti 11:00-16:00
Ke 11:00-16:00
To 11:00-16:00
Pe 11:00-16:00
La 11:00-16:00
Su 11:00-16:00

Avoinna 3.9.2017 saakka ti-su, 4.9.lähtien ti-pe & su 12-16

Museon näyttelyt

Kohdetta lähellä olevat museot

  • Poikilo-museot, Kouvolan taidemuseo ja Kouvolan kaupunginmuseo
     
     

    Poikilo-museot, Kouvolan taidemuseo ja Kouvolan kaupunginmuseo

     
  • Ainola
     
     

    Ainola

    Aino ja Jean Sibeliuksen kotimuseo.

     
  • Järvenpään taidemuseo
     
     

    Järvenpään taidemuseo

    Järvenpään taidemuseon kokoelmat koostuvat Tuusulanjärven taiteilijayhteisön jäsenten Venny Soldan-Brofeldtin...

     
  • Porvoon museo, Vanha raatihuone
     
     

    Porvoon museo, Vanha raatihuone

    Suomen vanhin raatihuone täynnä tarinoita.

     
  • Ahola
     
     

    Ahola

    Ahola on taiteilijapariskunta Juhani Ahon ja Venny Soldan-Brofeldtin entinen kotitalo Tuusulanjärven rannalla.

     
  • J. L. Runebergin koti
     
     

    J. L. Runebergin koti

    Tervetuloa Suomen vanhimpaan kotimuseoon!

     
  • Taide- ja museokeskus SINKKA
     
     

    Taide- ja museokeskus SINKKA

    Taide- ja museokeskus Sinkassa toimivat Keravan museo ja Keravan taidemuseo.

     
  • Jäänmurtaja Tarmo
     
     

    Jäänmurtaja Tarmo

    Englannissa (Newcastle upon Tyne) vuonna 1907 rakennettu Tarmo oli valmistuessaan Suomen valtion kolmas...

     
  • Porvoon museo, Holmin talo
     
     

    Porvoon museo, Holmin talo

    Säätyläistunnelmaa 1700-luvun kauppiaskodissa Vanhan Porvoon sydämessä.

     
  • Lottamuseo
     
     

    Lottamuseo

     
  • Orimattilan taidemuseo
     
     

    Orimattilan taidemuseo

     
  • Merikeskus Vellamo
     
     

    Merikeskus Vellamo

    Merikeskus Vellamo on nähtävyys, jonka museot kertovat meren ja Kymenlaakson seudun tarinoita.

     
  • Halosenniemi, Tuusulan museo
     
     

    Halosenniemi, Tuusulan museo