Äänekosken taidemuseo

16.6.2015–31.8.2018

 Sisäänpääsy Museokortilla
Näyttely

Keskisuomalaisia maisemia ja tunnelmakuvia - Kalle Carlstedtin luonnosakvarelleja ja piirustuksia sekä Erkki Tantun grafiikkaa

Tutustu huomattavan paikallisen kulttuuripersoonan, Toivo Parantaisen taidekokoelmaan sekä keskisuomalaisen maiseman tunnelmallisiin kuvauksiin Äänekosken taidemuseossa!

Perusnäyttelyssä on esillä teoksia Toivo Parantaisen Taidemuseosäätiön kokoelmasta ja Jyväskylän taidemuseosta. Toivo Parantainen (1921-1994) oli opettaja ja taiteen keräilijä. Hän perusti keräämänsä taiteen ympärille taidekodin vanhaan kyläkouluun Liimattalaan, Konginkankaalle. Siellä hän sekä esitteli yleisölle omaa kokoelmaansa että vuokrasi näyttelytiloja taiteilijoille. Taidekoti säätiöitettiin myöhemmin ja sen kokoelman hallinnointi siirtyi Äänekosken kaupungille.

Perusnäyttelyn kesällä 2015 uudistetussa osassa on esillä Jyväskylän taidemuseosta lainattuja, keskisuomalaista maisemaa esitteleviä Kalle Carlstedtin akvarelleja ja piirustuksia sekä Erkki Tantun grafiikkaa. Sääksmäkeläinen puupiirtäjä ja kuvittaja Kalle Carlstedt teki useita matkoja Konginkankaalle Akseli Gallen-Kallelan jalanjäljissä 1910-, 1930- ja 1940-luvuilla ja tallensi sikäläistä elämäntapaa, rakennuksia ja maisemia. Hänen mukanaan oli vuonna 1947 myös kuvittaja ja taidegrafiikan uranuurtaja Erkki Tanttu.

Kerro tästä myös ystävillesi!

Tulostusversio sivusta

Museon yhteystiedot

Äänekosken taidemuseo
Kuhnamontie 1, 44100 Äänekoski

0400 439 807, 0400 115 432

Museon kotisivut

Pääsymaksut

Sisäänpääsy Museokortilla
Sisäänpääsy Museokortilla

3/2/0 € sekä Museokortilla

Maksutavat

vain käteinen; endast kontant betalning;only cash

  • facebook

Aukioloajat

Ma Suljettu
Ti 12:00-18:00
Ke 12:00-18:00
To 12:00-18:00
Pe 12:00-18:00
La 12:00-16:00
Su 12:00-16:00

suljettu 23.-24.6.

Kohdetta lähellä olevat museot

  • Keski-Suomen museo
     
     

    Keski-Suomen museo

     
  • Saarijärven museo
     
     

    Saarijärven museo

     
  • Säynätsalon kunnantalo
     
     

    Säynätsalon kunnantalo

     
  • Pienmäen talomuseo
     
     

    Pienmäen talomuseo

     
  • Suomen käsityön museo
     
     

    Suomen käsityön museo

    Käsityön ja käsiteollisuuden erikoismuseo.

     
  • Suomen Ilmavoimamuseo
     
     

    Suomen Ilmavoimamuseo

    Suomalaisen sotilasilmailun kehitystä ja historiaa sen alusta nykyaikaan.

     
  • Taidekeskus Järvilinna
     
     

    Taidekeskus Järvilinna