Asiakaspalvelussamme on juuri nyt ruuhkaa kaikkiin viesteihin vastataan!
 
Näyttely
 Sisäänpääsy Museokortilla
 

Vuoden nuori taiteilija 2022 Emma Jskelinen - At Her Fingertips

Tampereen taidemuseo, Tampere

  • 11.6.2022–11.9.2022

Kuvanveistj Emma Jskelisen teosten pasiallisina materiaaleina ovat perinteiset kivilajit, kuten graniitti, vriks marmori ja travertiini, joita hn tyst klassisella ammattitaidolla, mutta samalla kuvanveiston traditiota lempesti haastaen.

 
Emma Jskelinen

Kiviveiston massiivisuudesta huolimatta Emma Jskelinen vlttelee taiteessaan monumentaalisuutta ja vakavahenkisyytt. Leikkisyys nkyy paitsi materiaaliyhdistelmiss, mys mittakaavan muutoksissa ja aiheissa. Jskelisen veistokset ovat kuin pieni katkelmia henkilkohtaisista muistoista, tarinoista ja tapahtumista.

Kuvataideakatemiasta 2018 valmistunut Emma Jskelinen (s. 1988) aloitti taideopinnot performanssitaiteesta, josta fyysisyys jatkui kolmiulotteiseen kuvanveistoon. Oman kehon muistijlki ja kokemukset siirtyvt hyvin konkreettisella tavalla osaksi taiteellista tyskentely. Taiteilijalle itiys on ajankohtainen teema ja kehossa tapahtunut solujen jakaantuminen on siirtynyt taideteoksiin osien vlisin sidoksina, kuten nyttelyyn valmistunut, aivan uusi nimiteos At Her Fingertips (2022) osoittaa. Monumentaalisten kiviteosten tystminen on hidasta, jopa vuosia kestv. Taiteilijalle on erityisen ominaista prosessinomainen tyskentely.

Taiteilijana Emma Jskelinen vltt teoksissaan liiallista vakavuutta kyttmll yllttvikin materiaalivalintoja. Uurteet, jljet, varjot ja massan paino tulevat nkyviin mys monimateriaalisissa teoksissa. Suomenlampaan villa, lasi, sormus, chilipalko, tekoturkis tai lippalakki ovat taiteilijan kyttmi materiaaleja. Moniaistillisuus kuuluu niteoksina ja jopa musiikkina. Taskuun mahtuva monumentaaliveistos kuvastaa hyvin sit, miten Emma Jskelinen leikittelee mittakaavalla. Hn kytt skaalastaan termej kteen mahtuva, halattava ja mahdoton.

Kehollisuus on trke sisllllinen lhtkohta Emma Jskelisen taiteessa. Massojen ksittely on fyysist, ja taiteilijan ja materiaalin vuoropuhelu saa konkreettisen muodon herkkyytt unohtamatta. Se on liikett ja lsnoloa, massan ja volyymin tystmist, jossa taiteilijan intuitiivinen kokemus siirtyy yhteisesti nhtvksi ja koettavaksi. Nyttelyss nhdn mys Proper Omelette -kokonaisuuden kiviteoksia, jotka osaltaan vaikuttivat taiteilijan palkitsemiseen. Teosten installointi on erityisen vaativaa ja ne ovat vain harvoin esill.

Emma Jskelinen (s. 1988 Espoossa) on Espoossa asuva ja tyskentelev kuvanveistj. Hn on valmistunut taiteen maisteriksi Taideyliopiston Kuvataideakatemiasta vuonna 2018. Jskelisen teoksia on ollut aiemmin esill nyttelyiss Suomessa, Saksassa ja Italiassa, ja niit on Nykytaiteen museo Kiasman, Helsingin taidemuseon ja Saastamoisen stin kokoelmassa. Jskelinen on toteuttanut 2020 Kiasma Commission by Kordelinin tukemana Proper Omelette -teoskokonaisuuden Nykytaiteen museo Kiasmaan sek samana vuonna Helsingin Adriananpuistikkoon julkisen teoksen Put put.

Vuoden nuoren taiteilijan nyttely toteutetaan tn vuonna Tampereella kaksiosaisena. Pnyttely nhdn Tampereen taidemuseossa ja toinen, pienempi nyttely Finlayson Art Areassa 10.6.-28.8.2022 yhteistyss Finlayson Art Arean ja Finlaysonin alueen kanssa.

Syksyll 2022 Emma Jskelisen siirtyy Vaasaan Kuntsin modernin taiteen museoon.

Nyttely on Tampereen taidemuseon tuottama.

Kerro tästä myös ystävillesi!

Museon yhteystiedot

Tampereen taidemuseo
Puutarhakatu 34, 33230 Tampere

041 730 3104

Museon kotisivut

Yhteydet julkisilla

Näytä reitti museolle Matkahuollon reittioppaassa

×

Katso reitti Matkahuollon reittioppaassa

Päämäärä:

Tampereen taidemuseo, Puutarhakatu 34, 33230 Tampere


Lähtöpiste:






Tai lataa Reitit ja Liput -sovellus

Pääsymaksut

Sisäänpääsy Museokortilla
Sisäänpääsy Museokortilla

12 / 5

Maksutavat

Museossa maksuvlinein kyvt mys:

Smartum 5 setelit
Tyky-Kuntoilusetelit 2 ja 4
Virike-setelit (Edenred) 5

Aukioloajat

Ma Suljettu
Ti 09:00-17:00
Ke 09:00-17:00
To 09:00-17:00
Pe 10:00-18:00
La 10:00-18:00
Su 10:00-18:00

Suljettu nyttelyvaihtojen aikana.

Näyttelyn tekstit kielillä

 

Kohdetta lähellä olevat museot