Loviisan kaupunginmuseo

23.6.2020–7.3.2021

 Sisäänpääsy museokortilla
Näyttely

Sadan kylän seutu

Näyttely tuo kylät museoon muistutukseksi siitä, että koko Loviisan seutu on täynnä historiaa ja kiinnostavia tarinoita.

Näyttelyssä on esillä muun muassa talonpoikaisesineistöä sekä pienoismallitekijä Taina Pailoksen tekemä ihastuttava pienoismalli perinteisestä parituvasta asukkaineen. Museon omien valokuvien lisäksi esillä on runsaasti 1900-luvun alun kansatieteellisiä valokuvia Svenska litteratursällskapetin arkiston kätköistä. Uudempaa aikakautta edustavat maanviljelijä ja valokuvaaja Alf Willnerin kuvat 1950- ja 1960-luvun kylistä ja kylien asukkaista.

Tänä vuonna on kulunut 10 vuotta kuntaliitoksesta, joten on korkea aika antaa Pernajan, Liljendalin ja Ruotsinpyhtään kylille tilaa museossa. Aihe on laaja, mutta näyttelyyn on valikoitunut teemoja, jotka valaisevat seudun kehitystä ja kyläläisten arjen historiaa.

Näyttelyssä pääsee tutustumaan omavaraisen maanviljelijäyhteisön arjen moniin askareisiin keskiajalta 1900-luvulle. Asutus syntyi maaseutumme kyliin kauan ennen Loviisan kaupungin perustamista 1745.

Näyttely on osa museon ”Kylät kokoelmiin”-projektia, johon museo sai rahoitusta Svenska Kulturfondenilta 2019. Projektissa kartutetaan museon tietopohjaa Loviisan seudun kylistä. Museo etsii edelleen valokuvia Loviisan seudun kylistä kuvakokoelmiinsa.

Kerro tästä myös ystävillesi!

Tulostusversio sivusta

Voit ostaa Museokortin tästä museokohteesta tai verkosta

Museon yhteystiedot

Loviisan kaupunginmuseo
Puistokatu 2, 07900 Loviisa

Museon kotisivut

Pääsymaksut

Sisäänpääsy museokortilla
Sisäänpääsy museokortilla

5 / 3 / 0 €

Maksutavat

Käteinen, kortti

  • facebook
  • instagram

Aukioloajat

Ma Suljettu
Ti 11:00-17:00
Ke 11:00-17:00
To 11:00-17:00
Pe 11:00-17:00
La 11:00-17:00
Su 11:00-17:00

Vapaa pääsy tiistaisin

Poikkeusolosuhteiden vuoksi suosittelemme varmistamaan museon avautumispäivämäärän ja aukioloajat museon omilta kotisivuilta ennen museovierailua.

Näyttelyn tekstit kielillä

Kohdetta lähellä olevat museot

  • Merikeskus Vellamo
     
     

    Merikeskus Vellamo

    Merikeskus Vellamo on nähtävyys, jonka museot kertovat meren ja Kymenlaakson seudun tarinoita.

     
  • Haminan kauppiaantalomuseo
     
     

    Haminan kauppiaantalomuseo

     
  • Jäänmurtaja Tarmo
     
     

    Jäänmurtaja Tarmo

    Englannissa (Newcastle upon Tyne) vuonna 1907 rakennettu Tarmo oli valmistuessaan Suomen suuriruhtinaskunnan...

     
  • Haminan kaupunginmuseo
     
     

    Haminan kaupunginmuseo

     
  • Orimattilan taidemuseo
     
     

    Orimattilan taidemuseo

    Vanhaa suomalaista kuvataidetta 1800-luvulta 1960-luvulle. Taidesäätiö Ilmari ja Toini Wall-Hakalan, Holger...

     
  • Perinnekeskus Wanha Veteraani
     
     

    Perinnekeskus Wanha Veteraani

    Wanha Veteraani on valtakunnallinen rauhanturvaamisen ja kriisinhallinnan museo, joka vaalii myös sotiemme...

     
  • J. L. Runebergin koti
     
     

    J. L. Runebergin koti

    Tervetuloa Suomen vanhimpaan kotimuseoon!

     
  • Alikartano
     
     

    Alikartano

    Alikartanon tila tunnetaan maailmankuulun tutkimusmatkailijan ja Koillisväylän ensimmäisen purjehtijan Adolf...

     
  • RUK-museo
     
     

    RUK-museo

    Reserviupseerikoulun perinteitä ja historiaa.

     
  • Holmin talo, Porvoon museo
     
     

    Holmin talo, Porvoon museo

    Säätyläistunnelmaa 1700-luvun kauppiaskodissa Vanhan Porvoon sydämessä.

     
  • Poikilo-museot, Kouvolan taidemuseo ja kaupunginmuseo
     
     

    Poikilo-museot, Kouvolan taidemuseo ja kaupunginmuseo

     
  • Vanha raatihuone, Porvoon museo
     
     

    Vanha raatihuone, Porvoon museo

    Suomen vanhin raatihuone täynnä tarinoita.

     
  • Langinkosken keisarillinen kalastusmaja
     
     

    Langinkosken keisarillinen kalastusmaja

    Keisari Aleksanteri III:lle rakennettu kalastusmaja (1889) luonnonkauniissa koskiympäristössä.

     
 
 
 
 
 
 
.