Rovaniemen taidemuseo Korundi

24.1.2020–31.5.2020

 Sisäänpääsy museokortilla
Näyttely

Nanna Susi: Blue and Red – Hetkissä on ikuisuus

”Tunteet antavat elämässä suunnan, inhimillisyyden ja uteliaisuuden. Ne ovat ihmisen ajattelun perusta. Joku voisi kutsua niitä omaksi otetuiksi tunnoiksi, omatunnoksi tai ehkäpä sieluksi. Ilman tunteita tuskin ajattelukaan kehittyisi. En hae tunteiden kautta draamaa, vaan läsnäoloa siitä mitä on olla ihminen,” toteaa Nanna Susi.

Nanna Susi (s. 1967 Asikkala) on yksi Suomen menestyneimpiä ja rakastetuimpia nykytaiteilijoita. Suden maalauksissa tunteet leiskuvat. Ehkä juuri siksi suuret, värikylläiset maalaukset puhuttelevat meitä jäyhiä suomalaisia jollain maagisella tavalla. Hänen mukaansa maalauksissa tunteet tekevät maalauksista elämisen arvoista.

Nanna Susi on koloristi. Voisi sanoa, että Suden maalauspinnat luovat tiloja. Kookkaiden maalausten työstämiseen taiteilija käyttää valtavia siveltimiä, välillä maalaa käsin koko kehonsa voimalla. Tunteiden väripaletti on laaja, herkän ohuet ja vahvat paksut maalikerrokset vuoropuhelevat tilassa. Susi ei häpeile tunteellisuutta, päinvastoin. ”Tunteet ovat yksi älykkyyden muoto. Yksinkertaisemmillaan, yksi elämän vaikeimpia lajeja on olla rehellinen tunteissaan. Minulle se tarkoittaa rehellisyyttä ja yhteyttä itseeni tässä ja nyt ja työssäni. Rehellisyys ei ehkä ole muotia, mutta se on elinehto. Katsoja heijastaa itseään maalauksista ja tässä syntyy taiteen ’twist’. Taiteessa on aina vuorovaikutuksen taika.”

Suden maalauksiin voi ”astua sisään”, antaa itsensä tunteiden vietäväksi tai lähteä matkalle toiseen todellisuuteen. Maalauksissa on lähes aina horisontti. Usein maalaukset ovat ilman ihmishahmoja. Aivan kuin joku olisi juuri lähtenyt tai joku olisi juuri tulemassa maisemaan. Mitä juuri tapahtui? Mitä tapahtuu seuraavaksi? Kaiken välillä on kuin rauhallinen hetki, jossa hengitetään syvään. Maalauksista voi löytää myös symboleita: ovia, portteja, teitä, siltoja. Kuin avaimia, joiden avulla kuljetaan maailmasta toiseen.

Nanna Susi asuu ja työskentelee Helsingissä ja Roomassa. Hänen teoksiaan on Jenny ja Antti Wihurin rahaston kokoelman ohella myös lukuisissa muissa merkittävissä kokoelmissa.

Blue and Red -taideprojekti
Vuonna 2015 Nanna Susi ja Canal Cheong Jagerroos saivat idean projektista, jossa eri kulttuureista tulevat taiteilijat kokevat toistensa maailmat yhteisellä matkalla. BLUE and RED -taideprojektin tavoitteeksi tuli syventää keskinäisten kulttuurien ymmärrystä, solmia suhteita ja rakentaa yhteistyötä Suomen ja Kiinan välillä. Projektin aikana kaksi taiteilijaa matkustivat halki molempien taiteilijoiden kotimaan keräten paikallisia kokemuksia ja vaikutteita. Matkakilometrejä tuli tuhansittain ja niiden tunnelmia voi aistia molempien taiteilijoiden teoksista.

Kuva: Nanna Susi: Kullanhuuhdontaa, 160 x 160 cm, öljy, 2019 / Jussi Tiainen

Kerro tästä myös ystävillesi!

Tulostusversio sivusta

Voit ostaa Museokortin tästä museokohteesta tai verkosta

Museon yhteystiedot

Rovaniemen taidemuseo Korundi
Korundi, Lapinkävijäntie 4, 96100 Rovaniemi

(016) 322 2822

Museon kotisivut

Pääsymaksut

Sisäänpääsy museokortilla
Sisäänpääsy museokortilla

Pääsymaksut 2019: 9/7/5€, kausikortti 30€
Pääsymaksut 2020: 10/8/6€, kausikortti 35€

Maksutavat

Korundissa maksuvälineinä käyvät Smartum-kulttuurisetelit, Tyky+kulttuurisetelit, Luottokunnan Virikesetelit, Ticket Mind&Body-kortti sekä E-passi.

  • facebook
  • twitter
  • instagram

Aukioloajat

Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti valtion ja kuntien museot ovat suljettuina 1.6. saakka. Yksityisen ja kolmannen sektorin toimijoiden suositellaan toimivan samoin.

Näyttelyn tekstit kielillä

Kohdetta lähellä olevat museot

  • Lapin Metsämuseo
     
     

    Lapin Metsämuseo

    Lapin Metsämuseo kertoo tarinaa Lapin suurten savottojen aikakaudesta.

     
  • Tornionlaakson museo
     
     

    Tornionlaakson museo

    Tornionlaakson museo esittelee Tornionlaakson kulttuuria ja historiaa Suomen ja Ruotsin rajan molemmin puolin.

     
  • Kierikkikeskus
     
     

    Kierikkikeskus

     
  • Kemin taidemuseo
     
     

    Kemin taidemuseo

     
  • Särestöniemi-museo
     
     

    Särestöniemi-museo

    Reidar Särestöniemen taiteilijakoti Kittilässä esittelee taiteilijan taidetta, työ- ja elinympäristön sekä...

     
  • Palsa-museo
     
     

    Palsa-museo

    Taiteilija Kalervo Palsan (1947-1987) kotimökki ja Getsemane-ateljee Kittilän keskustassa.

     
  • Arktikum tiedekeskus
     
     

    Arktikum tiedekeskus

    Millaista on elämä maapallon pohjoisosissa? Tutustu arktiseen arkeen, pohjoisten kansojen elämäntapoihin ja...

     
  • Kemin historiallinen museo
     
     

    Kemin historiallinen museo

     
  • Lapin maakuntamuseo
     
     

    Lapin maakuntamuseo

    Lapin maakuntamuseo sijaitsee Rovaniemellä Arktikum-talossa.

     
  • Aineen taidemuseo
     
     

    Aineen taidemuseo

    Aineen taidemuseo ottaa rohkeasti kantaa nykytaidenäyttelyillään sekä esittelee Aineen Kuvataidesäätiön...

     
  • Tiedekeskus Pilke
     
     

    Tiedekeskus Pilke

    Näe metsä puilta Tiedekeskus Pilkkeessä

     
  • Rovaniemen kotiseutumuseo
     
     

    Rovaniemen kotiseutumuseo

    Pöykkölä-nimisen tilan neljä alkuperäistä ja 13 muualta siirrettyä rakennusta kuvastavat rovaniemeläisen...

     
  • Museo-Galleria Alariesto
     
     

    Museo-Galleria Alariesto

     
 
 
 
 
 
 
.