VB-valokuvakeskus

8.11.2019–12.1.2020

 Sisäänpääsy museokortilla
Näyttely

Vladimir Brylyakov: Time to Love

VB-valokuvakeskus tuo tuulahduksen Atlantin ilmaa Kuopioon. Venäläinen Vladimir Brylyakov on kuvannut Portugalin pääkaupunkia Lissabonia omalla erikoisella ja ainutlaatuisella tavallaan, yhdistelemällä kuvia ja luomalla uudenlaisia maisemia ja katuja hyödyntämällä elokuvien kameramiehen silmäänsä.

VB-valokuvakeskus tuo tuulahduksen Atlantin ilmaa Kuopioon. Venäläinen Vladimir Brylyakov on kuvannut Portugalin pääkaupunkia Lissabonia omalla erikoisella ja ainutlaatuisella tavallaan, yhdistelemällä kuvia ja luomalla uudenlaisia maisemia ja katuja hyödyntämällä elokuvien kameramiehen silmäänsä.

Vuoden 1992 Cannesin elokuvafestivaalien yhteydessä venäläinen elokuvien kameramies Vladimir Brylyakov kutsuttiin kuvaamaan portugalilaisen ohjaajan elokuvaa Lissaboniin. Ollessaan kaupungissa Brylyakov ihastui sen kauneuteen, katsellen sitä erityisesti elokuvallisesta ja kuvauksellisesta näkökulmasta. Kun Brylyakov sitten kutsuttiin vuonna 1993 Lissaboniin osallistumaan valokuvanäyttelyyn “Photography Month”, hän oli näyttelyyn liittyvien työtehtäviensä välissä runsaasti vapaa-aikaa, eikä hän voinut vastustaa Lissabonin kuvaamista omaksi huvikseen.

Vaikka Brylyakov ehti juuri ja juuri kehittää kuvaamansa filmin palattuaan kotiin, hän löysi näyttelyn kuvien negatiivit uudestaan vasta vuonna 2016. Hän alkoi tuolloin skannata negatiiveja ja lajitella niitä, luoden samalla tarinoita niiden kuvaamista paikoista mielessään. Prosessista syntyi halu kuvien julkaisemiseen kirjana ja näyttelynä.
Kuvillaan Brylyakov tahtoi esitellä Lissabonia erityisesti paikkana, jossa kuvata elokuvia. Brylyakovista oli todella sääli, että Lissabonista ei ole tullut neorealististen elokuvantekijöiden kokoontumispaikkaa. Näyttelyssään hän on tahtonut muuttaa tämän seikan ja tuoda kaupungin kauneutta esille. Ottamissaan kuvissa hän keskityikin erityisesti paikkoihin, joista hänestä voisi tulla sopivia kuvauspaikkoja elokuville.

Näyttelynsä kuvissa Brylyakov on käyttänyt luovuuttaan, sillä kuvat eivät aina esitä totuutta. Kaikki kuvien kadut eivät ole oikeasti olemassa, vaan ne ovat syntyneet liittämällä tietyt kuvat yhteen ja muokkaamalla niistä kokonaisuuden. Brylyakoville todenmukaisuutta tärkeämpää oli kertoa kuvallinen tarina, jonka katsoja voi itse tulkita ja kertoa itselleen. Hän on myös käyttänyt kuvissaan panoraama-tekniikkaa, jossa katsojan silmä lähes tahtomattaan matkustaa kuvan yhdestä laidasta toiseen. Nämä molemmat tekniikat juontavat juurensa hänen työhönsä elokuvakuvaajana.

Kerro tästä myös ystävillesi!

Tulostusversio sivusta

Voit ostaa Museokortin tästä museokohteesta tai verkosta

Museon yhteystiedot

VB-valokuvakeskus
Kuninkaankatu 14-16, 70100, Kuopio

(0)44 744 6424

Museon kotisivut

Pääsymaksut

Sisäänpääsy museokortilla
Sisäänpääsy museokortilla

8/6/0 €

Maksutavat

pankki- ja luottokortit, käteinen

  • facebook
  • instagram

Aukioloajat

Ma Suljettu
Ti 12:00-18:00
Ke 12:00-18:00
To 12:00-18:00
Pe 12:00-18:00
La 10:00-16:00
Su 10:00-16:00

Kesällä: ma-su 12-18

Museon näyttelyt

Museon tapahtumat

Näyttelyn tekstit kielillä

Kohdetta lähellä olevat museot

  • Rautalammin museo
     
     

    Rautalammin museo

    Rautalammin museo syntyi Korholan kartanossa, kun kauppaneuvoksetar Aina Peura (1872-1940) ryhtyi keräämään...

     
  • Suomen käsityön museo
     
     

    Suomen käsityön museo

    Suomalaisen käsityön historiaa 200 vuoden ajalta.

     
  • Kuopion museo
     
     

    Kuopion museo

    Suljettu peruskorjauksen vuoksi. Museo avataan uudestaan noin vuonna 2021.

     
  • Äänekosken taidemuseo
     
     

    Äänekosken taidemuseo

    Tutustu kulttuuripersoona, opettaja Toivo Parantaisen taidekokoelmaan sekä keskisuomalaisen maiseman...

     
  • Taidemuseo Eemil
     
     

    Taidemuseo Eemil

     
  • Mekaanisen musiikin museo
     
     

    Mekaanisen musiikin museo

    Oletko jo nähnyt nerokasta soitinta joka soittaa viulua ja loihtii ilmoille upean esityksen huippuviulistien...

     
  • Pienmäen talomuseo
     
     

    Pienmäen talomuseo

    Ainutlaatuinen 20 hirsirakennuksen ympäröimä pihapiiriin 1800-luvulta. Piipahda tuvassa ja riihessä tai...

     
  • Kuopion korttelimuseo
     
     

    Kuopion korttelimuseo

    Tutustu vanhanajan elämään ja Minna Canthin salonkiin yhdentoista vanhan puutalon miljöössä.

     
  • RIISA - Suomen ortodoksinen kirkkomuseo
     
     

    RIISA - Suomen ortodoksinen kirkkomuseo

    RIISA - museo jolla on sielu.

     
  • Ikolan ulkomuseo
     
     

    Ikolan ulkomuseo

    Ulkomuseo esittelee paikkakunnan maataloutta, meijeritoimintaa sekä 1900-luvun alun asumista itäsuomalaisessa...

     
  • Outokummun kaivosmuseo
     
     

    Outokummun kaivosmuseo

    Suomalainen kaivostoiminta 1900-luvun alusta tähän päivään sekä maanalainen kivinäyttely, jonka vanhin kivi...

     
  • Riuttalan talonpoikaismuseo
     
     

    Riuttalan talonpoikaismuseo

    20 eri talonpoikaistilan rakennusta alkuperäisine esineistöineen esittelevät 1800-1900-luvun vaihteen...

     
  • Kuopion taidemuseo
     
     

    Kuopion taidemuseo