Milloin on nyt?

”Miten pitkä on ikuisuus, kysyy Liisa. Joskus vain yksi sekunti, vastaa Valkoinen Kani.”*

Liisan ja Valkoisen Kanin dialogi kuvastaa oivallisesti, kuinka käsitys ajasta on riippuvainen tilanteesta ja kokijasta. Teemanäyttely käsittelee aikaa kokemuksellisena suureena ja muutoksen kautta havaittavana kestona. Kokonaisuus tunnustelee, miten aika ilmenee ja missä eri ilmiöissä tai muodoissa sen voi havaita tai kokea. Puheessa aika juoksee, kiirehtii, hidastuu ja pysähtyy aivan kuin se olisi aktiivinen toimija, jonka liikkeitä olisi mahdollista seurata – mutta juuri kun sitä yrittää tavoittaa, se pakenee.

Vaikeasti hahmotettavana käsitteenä aika on aiheuttanut kiivasta ja polveilevaa keskustelua niin filosofien, fyysikoiden kuin taiteilijoidenkin keskuudessa. Tarkkarajaisen määrittelyn sijaan näyttely tarjoilee erilaisia näkökulmia aikaan veistosten, valokuvien, performanssien ja videoteosten avulla. Tapa, jolla maapallon päivät on jaettu tunteihin, minuutteihin ja sekunteihin on täysin keinotekoinen, mutta siitä huolimatta se vaikuttaa olennaisesti toimintaamme. Erno Pystysen teoksen heiluri leikkii ajan pysäyttämisen mahdollisuudella. Viisareiden heilahdukset ja kellotaulujen numeroiden katkeamaton liike ovat vahvasti vaikuttaneet hallitsevaan ilmiöön, kiireeseen, joka on läsnä Ilmari Grytan veistoksessa.

Ajankokemusta venyttävä elementti, odotus, on mukana saksalaisen Sebastian Stumpfin ja Santeri Tuorin videoteoksissa sekä Heini Ahon installaatioissa. Ajan kerroksellisuus on olennainen tekijä australialaisen mediataiteilijan Daniel Crooksin tuotannossa. Moninaiset aikakäsitykset perustuvat pohjimmiltaan taivaankappaleiden liikkeiden tarkkailuun, mikä on lähtökohtana irlantilaisen Grace Weirin meditatiivisessa animaatiossa. Jenni Eskola puolestaan käyttää hienovaraisissa teoksissaan aikaa välineenä ja on Mikko Rikalan tavoin kiinnostunut ajan syklisyydestä ja pitkäkestoisista prosesseista.

Nykypäivänä aika ei ole enää sidottu paikkaan, vaan voimme olla yhtäaikaisesti eri kanavien välityksellä useassa eri ajassa ja paikassa, mikä on osaltaan vaikuttanut ajan pirstoutumiseen. Pekko Vasantolan teoksessa välähdyksen kaltaiset hetket välittyvät reaaliajassa maapallon eri puolilta avoimien valvontakameroiden kautta katsojalle. Eri sosiaalisenmedian kanavat toimivat ilmiöiden ja myös taiteen esittämisareenana, mitä Leena Kela on hyödyntänyt vuoden kestoisessa performanssissaan.

Kokonaisuudessaan ihmisen aika maapallolla on ollut lyhyt, sillä tarkasteltaessa maapallon aikaa yhtenä vuorokautena, on ihminen ehtinyt elää planeetalla vain viimeiset muutamat sekunnit. Taiteilijaryhmä IC-98 on käsitellyt tuotannossaan lineaarisen ajan rajallisuutta ja ihmiskeskeisen aikakäsityksen jälkeistä aikaa. Ajan rajallisuuden tiedostaminen korostaa sen merkittävyyttä. Tämä on aktiivisesti läsnä myös maapallon tilaa koskevassa keskustelussa ja sillä on olennainen vaikutus siihen, miten käsitämme aikamme ja miten toimimme juuri nyt.

Näyttelyn taiteilijat: Heini Aho, Daniel Crooks, Ilmari Gryta, Jenni Eskola, Kaisaleena Halinen, IC-98, Kaarina Kaikkonen, Leena Kela, Erno Pystynen, Mikko Rikala, Sebastian Stumpf, Santeri Tuori, Pekko Vasantola, Grace Weir.

*Carlo Rovelli. Ajan luonne, 2018.