Turun taidemuseo

4.10.2019–17.11.2019

 Sisäänpääsy museokortilla
Näyttely

Holger Loodus: Journey to the End of the World

Epämukavan matkailun teemaa työstänyt virolaistaiteilija Holger Loodus (s. 1970) yhdistää ensimmäisessä Suomessa nähtävässä yksityisnäyttelyssään kolme ensikatsomalta toisiinsa liittymätöntä tapahtumaa: Pohjoisnavan valloituksen, taiteilija Joseph Beuysin shamanistisen myytinluomisprosessin sekä arktiselle alueelle hetkeksi muodostuneen pakolaisaallon.

Näyttely kokoaa yhteen tilallisesti työskentelevän Looduksen pääasialliset välineet, maalauksen ja kineettiset installaatiot antaen vihjeitä moniulotteisten, totuuden ja valheen, todellisuuden ja fiktion välistä suhdetta kartoittavien yhteyksien löytämiseen.

Journey to the End of the World rakentaa siltaa romantiikan, modernismin ja globalisaation välille keskittyen tapahtumiin ja henkilöihin, jotka ovat olleet aktiivisesti luomassa ja vahvistamassa myyttiä ihmisen ja ihmismielen rajattomuudesta. Romanttinen heroismi ja modernismin vankka ihmisusko kietoutuvat yhtä lailla tutkimusmatkailun, kolonialismin, pakolaisuuden kuin näyttelyn päähenkilöiden elämiin ja niiden tulkintoihin.

Looduksen rakentama mutoskooppi ja stereoskoopit kertovat taiteellisin vapauksin ensimmäisestä afrikkalaistaustaisesta tutkimusmatkailija Matthew Hensonista (1866–1955), joka saavutti 1909 ensimmäisenä Pohjoisnavan Robert Peary kintereillään. ”Maailman lopussa” sijaitsevaa arktista aluetta oli ennen valloitusta kuvattu maanpäällisenä paratiisina, jonne eri kulttuurien myyttisillä alkukodeilla viitattiin. Hensonin ja Pearyn kohtaama tuulenpieksemä ja pakkasenpurema todellisuus oli toinen. Ajan henki saneli kunnian valloituksesta kuuluvan valkoiselle Pearylle ja vaikutti myös siihen, miten retkikuntalaiset suhtautuivat alueen alkuperäisväestöön.

Polkupyörästä, huovasta ja vahasta koostuva Arctic explorer (2017) viittaa mystiseen saksalaistaiteilija Joseph Beuysiin (1921–1986), joka perusti taiteensa henkilöhistoriaansa perustuvaan myyttiin. Beuysin mukaan hän tuli toisen maailmansodan aikana Saksan ilmavoimissa palvellessaan alasammutuksi ja Krimin paimentolaisten pelastamaksi. Loukkaantunutta lentäjää suojettiin kylmältä käärimällä hänet rasvaan ja huopiin, materiaaleihin, jotka esiintyivät myöhemmin keskeisissä rooleissa taiteilijan tuotannossa. Beuys pyrki hävittämään taiteen ja ei-taiteen rajat ja myöhempi taidehistoria onkin nähnyt Beuysin taiteellisen merkittävyyden tapahtumien todenperäisyyttä oleellisempana faktana.

Arctic explorer liittyy myös syksyn 2015 tapahtumiin Venäjän ja Norjan välisellä rajanylityspaikalla, jonne ryhmä neuvokkaita pakolaisia matkusti kuulemiensa tarinoiden perusteella. Rajan tuntumassa asuvien ihmisten oli sallittua ylittää raja ilman viisumia jollain kulkuneuvolla, ja polkupyörä tarjosi tähän saatavilla olevan ratkaisun. Media tarttui aiheeseen ja antoi pakolaisaallolle myyttiset mittasuhteet. Arvioista riippuen toiveikasta tulevaisuutta kohti Norjaan pyöräili 5 500–10 800 turvapaikanhakijaa. Mutta mitä sitten tapahtui, millaista oli elämä paratiisissa? Loodus tarjoaa yhden näistä tarinoista luettavaksemme.

Kiitos: Tamara Luuk, Kaie & Rein Loodus, Sander Põldsaar, Märt Vaidla, Tarvo Porroson, Tanel Paliale, Eesti Kultuurkapital ja Opetus- ja kulttuuriministeriö.

Kerro tästä myös ystävillesi!

Tulostusversio sivusta

Voit ostaa Museokortin tästä museokohteesta tai verkosta

Museon yhteystiedot

Turun taidemuseo
Aurakatu 26, 20100 Turku

(02) 262 7100

Museon kotisivut

Pääsymaksut

Sisäänpääsy museokortilla
Sisäänpääsy museokortilla

9/6/0 €

Erikoisnäyttelyiden aikana korotettu lipunhinta:
Imogen Cunnigham 7.6.-15.9.2019
liput 10/6/0 €

Emil Nolde 4.10.2019-5.1.2020
liput 12/6/0€

Maksutavat

Smartum-kulttuuriseteli, Virikeseteli, TYKY Kuntoseteli+ ja Museokortti.

  • facebook
  • twitter
  • instagram

Aukioloajat

Ma Suljettu
Ti 11:00-19:00
Ke 11:00-19:00
To 11:00-19:00
Pe 11:00-19:00
La 11:00-17:00
Su 11:00-17:00

http://www.turuntaidemuseo.fi/aukioloajat_ja_liput/

Näyttelyn tekstit kielillä

Kohdetta lähellä olevat museot

  • Apteekkimuseo ja Qwenselin talo
     
     

    Apteekkimuseo ja Qwenselin talo

    Turun vanhin puurakennus kätkee sisälleen tyylikkäästi 1700-luvun tapaan sisustettuja huoneita sekä Suomen...

     
  • Naantalin museo
     
     

    Naantalin museo

     
  • Museet Ett Hem
     
     

    Museet Ett Hem

    Museo on suljettu korjaustöiden takia ainakin syksyyn 2019.

     
  • Turun Biologinen museo
     
     

    Turun Biologinen museo

     
  • Liedon Vanhalinna
     
     

    Liedon Vanhalinna

    Liedon Vanhalinnan historiallinen kartanokokonaisuus on suosittu kulttuurimatkailukohde Aurajokilaakson...

     
  • Sibelius-museo
     
     

    Sibelius-museo

    Sibelius-museo on Suomen monipuolisin musiikkimuseo.

     
  • Turun linna
     
     

    Turun linna

    Yli 700 vuotta vanha linna on Suomen hienoimpia nähtävyyksiä.

     
  • Turun tuomiokirkkomuseo
     
     

    Turun tuomiokirkkomuseo

    Tuomiokirkkomuseo kirkon etelälehterillä tekee sukelluksen syvälle historiaan aina 1300-luvulle saakka.

     
  • Wäinö Aaltosen museo
     
     

    Wäinö Aaltosen museo

    WAM toimii Turun kaupungin taidemuseona, joka esittelee vaihtuvia taidenäyttelyitä ja nimikkotaiteilijansa...

     
  • Luostarinmäen käsityöläismuseo
     
     

    Luostarinmäen käsityöläismuseo

    Ainutlaatuinen yhtenäinen Turun 1827 vuoden palosta säilynyt puutaloalue, jonka 18 pieneen kortteliin on...

     
  • Forum Marinum
     
     

    Forum Marinum

    Tästä alkaa meri! Forum Marinum, Turun sataman kupeessa, on merellisen tiedon ja toiminnan keskus....

     
  • Casa Haartman
     
     

    Casa Haartman

    Axel ja Hedvig Haartmanin ainutlaatuinen taiteilijakoti Naantalissa.

     
  • Aboa Vetus & Ars Nova -museo
     
     

    Aboa Vetus & Ars Nova -museo

    Aboa Vetus & Ars Nova on Turussa toimiva historian ja nykytaiteen museo. Museon historiallinen osa esittelee...