Pohjois-Pohjanmaan museo

10.9.2019–10.11.2019

 Sisäänpääsy museokortilla
Näyttely

Gorba tulee – oletko valmis?

Lokakuussa vuonna 2019 tulee kuluneeksi 30 vuotta siitä, kun Neuvostoliiton valtionpäämies Mihail Gorbatšov puolisoineen vieraili Oulussa.

Neuvostoliiton viimeiseksi jäänyt johtaja Mihail Gorbatšov teki ensimmäisen valtiovierailunsa Suomeen lokakuussa 1989. Elettiin perestroikan ja glasnostin – uudelleenrakentamisen ja avoimuuden – aikaa.

Gorbatšovin virallista valtiovierailua Suomeen oli odotettu pitkään. Presidentti Mauno Koivisto muisteli kutsuneensa Gorbatšovin vierailulle kolme kertaa tuloksetta. Sopiva ajankohta vierailulle löytyi kuitenkin lopulta kiireisen supervallan johtajan kalenterista. Mihail Gorbatšov saapui aviopuolisonsa Raisan kanssa Helsinkiin viralliselle valtionvierailulle 25. lokakuuta pariksi päiväksi.

Vierailun huipentuma oli valtioiden päämiesten allekirjoittama julistus Suomen puolueettomuudesta. Moni muistaa myös Gorbatšovin soittaman puhelun Nokian Mobira Cityman 900 -matkapuhelimella Moskovaan. Virallisen valtionvierailun jälkeen Gorbatšov halusi ehdottomasti Ouluun, jonne häntä veti teknologian ja yritystoiminnan yhteenliittymä, Teknologiakylä.

Oululle ja oululaisille lyhyellä varoitusajalla tullut supervallan johtajan vierailu oli merkittävä historiallinen hetki, joka jäi paikallisille lähtemättömästi mieleen, olipa sitten onnistunut näkemään vilauksen itänaapurin johtajasta tai ei. Tuhannet paikalliset saapuivat tervehtimään ”Gorbaa” ja Raisaa Oulun kaupungintalon edustalle.

Neuvostoliiton dynaaminen johtaja oli tunnettu tavastaan kohdata tavallista kansaa vierailujen yhteydessä eikä hän pettänyt tälläkään kertaa. Pohjoinen teknologiakaupunki nousi kerralla maailmankartalle kansainvälisen lehdistön seuratessa Gorbatšovia. Helpolla kaupunki ei kuitenkaan päässyt vierailusta. Pikavauhtia tehdyt järjestelyt vaativat ponnisteluja monelta taholta.

Gorba tulee – oletko valmis? -pienoisnäyttelyssä pääset sukeltamaan Gorbatšovin Oulun vierailupäivän muistoihin ja vierailun valmisteluihin. Nähtävillä on uutis- ja dokumenttitallenteita, lehtiartikkeita sekä valokuvia vierailusta. Esillä on myös ainutlaatuista esineistöä vierailuun liittyen sekä henkilökulttiesineitä. Näyttelyssä pääset tutustumaan ennen kaikkea Turun yliopiston yleisen historian yliopistolehtorin, FT Pia Koivusen keräämiin ja tallentamiin haastatteluihin ja kirjallisiin muisteluihin Gorbatšovin vierailusta. Voit jättää myös oman tarinasi näyttelyn muisteluseinälle.

Pienoisnäyttely on tehty yhteistyössä Turun yliopiston yleisen historian yliopistolehtorin, FT Pia Koivusen ja Oulun yliopiston historian oppiaineen kanssa.

Pienoisnäyttelyyn on vapaa pääsy.

Kerro tästä myös ystävillesi!

Tulostusversio sivusta

Voit ostaa Museokortin tästä museokohteesta tai verkosta

Museon yhteystiedot

Pohjois-Pohjanmaan museo
Ainolan puisto, 90100 Oulu

044 703 7161

Museon kotisivut

Pääsymaksut

Sisäänpääsy museokortilla
Sisäänpääsy museokortilla

6/4/0 €, alle 18-vuotiailla vapaa pääsy

Maksutavat

käteinen, yleisimmät pankki- ja luottokortit.

  • facebook

Aukioloajat

Ma Suljettu
Ti 09:00-17:00
Ke 09:00-17:00
To 09:00-17:00
Pe 09:00-17:00
La 10:00-17:00
Su 10:00-17:00

Kohdetta lähellä olevat museot

  • Tornionlaakson maakuntamuseo
     
     

    Tornionlaakson maakuntamuseo

    Tornionlaakson maakuntamuseo esittelee Tornionlaakson kulttuuria ja historiaa Suomen ja Ruotsin rajan...

     
  • Oulun taidemuseo
     
     

    Oulun taidemuseo

    Oulun taidemuseo sijaitsee idyllisellä paikalla Ainolan puistossa noin kilometrin päässä Oulun keskustasta.

     
  • Arktikum tiedekeskus
     
     

    Arktikum tiedekeskus

    Millaista on elämä maapallon pohjoisosissa? Tutustu arktiseen arkeen, pohjoisten kansojen elämäntapoihin ja...

     
  • Rovaniemen taidemuseo Korundi
     
     

    Rovaniemen taidemuseo Korundi

    Suomalaista nykytaidetta 1940-luvulta nykypäivään Jenny ja Antti Wihurin rahaston kokoelmasta ja vaihtuvin...

     
  • Rovaniemen kotiseutumuseo
     
     

    Rovaniemen kotiseutumuseo

    Pöykkölä-nimisen tilan neljä alkuperäistä ja 13 muualta siirrettyä rakennusta kuvastavat rovaniemeläisen...

     
  • Tiedekeskus Pilke
     
     

    Tiedekeskus Pilke

    Näe metsä puilta Tiedekeskus Pilkkeessä

     
  • Lapin maakuntamuseo
     
     

    Lapin maakuntamuseo

    Lapin maakuntamuseo sijaitsee Rovaniemellä Arktikum-talossa.

     
  • Taidemuseo Eemil
     
     

    Taidemuseo Eemil

     
  • Raahen museo: Kruununmakasiinimuseo
     
     

    Raahen museo: Kruununmakasiinimuseo

    Poimintoja Raahen vaiheista esihistoriasta nykypäivään vuonna 1852 rakennetussa Kruununmakasiinissa.

     
  • Pohjois-Pohjanmaan museo, Turkansaaren ulkomuseo
     
     

    Pohjois-Pohjanmaan museo, Turkansaaren ulkomuseo

    Idyllisessä Turkansaaressa pääset aikamatkalle Oulujoen historiaan.

     
  • Raahen museo: Pakkahuoneen museo
     
     

    Raahen museo: Pakkahuoneen museo

    Suomen vanhin museo (1862) on runsaudensarvi, joka esittelee Raahen alueen kansatieteellistä ja...

     
  • Aineen taidemuseo
     
     

    Aineen taidemuseo

    Aineen taidemuseo ottaa rohkeasti kantaa nykytaidenäyttelyillään sekä esittelee Aineen Kuvataidesäätiön...

     
  • Lapin Metsämuseo
     
     

    Lapin Metsämuseo

    Lapin Metsämuseo kertoo tarinaa Lapin suurten savottojen aikakaudesta.