Suomen valokuvataiteen museo

12.6.2019–1.9.2019

 Sisäänpääsy museokortilla
Näyttely

Hertta Kiiski: Violetti meri

Violetti meri on värikkään anarkistinen kokonaistaideteos, jossa aiheiden vakavuus yhdistyy keveyteen ja leikkiin.

Tämä on Violetti meri. Täällä kuvataiteilija Hertta Kiiskin (s.1973) teokset kymmenen vuoden ajalta kohtaavat niin toisensa kuin uudet teokset ja uuden näyttelytilan. Näiden kaikkien energiat ovat valmiina kohtaamaan sinun energiasi. Näyttämöllä ovat tytöt, muunlajiset eläimet, kivet ja aika.

Hertta Kiiski on kuvannut teoksissaan lapsuutta, tyttöyttä ja kodin piiriä. Hän ei kuitenkaan dokumentoi arkea. Kiiski kuvaa läsnäoloa ja ajan kulumista. Elämisen rajallisuuden muistaminen lisää hänen mukaansa olemisen intensiteetin vahvistumista. Kuvissa ja videoissa esiintyvät omat tyttäret ja veljen tytär. Kuvattavina he ovat aina tietoisia kameran tarkkailevasta katseesta. He ovat toimijoita ja esiintyjiä, joiden tekijyys on vuosien myötä vahvistunut tasa-arvoiseksi yhteistyöksi.

Violetilla merellä kohtaat myös muunlajisten eläinten oikeuksia sekä ilmastoahdistusta käsitteleviä teoksia. Kiiski lähestyy näitä aiheita tunteiden kautta. Näkökulmana ei aina ole toivottomuus, vaan synkkien tulevaisuuskuvien rinnalle nousee empatia. Kiiskin mukaan juuri empatia voisi häivyttää keinotekoista rajaa ihmisen ja muun luonnon välillä sekä lopettaa alistamisen ja välineellistämisen kulttuurin. Se voisi toimia siltana myötätuntoisempaan ja oikeudenmukaisempaan kanssaelämiseen. Olet tervetullut.

Kerro tästä myös ystävillesi!

Tulostusversio sivusta

Voit ostaa Museokortin tästä museokohteesta tai verkosta

Museon yhteystiedot

Suomen valokuvataiteen museo
Kaapelitehdas, Tallberginkatu 1 G, 00180 Helsinki

(09) 6866 3621

Museon kotisivut

Pääsymaksut

Sisäänpääsy museokortilla
Sisäänpääsy museokortilla

10/5/0 €. Museokortilla ilmainen sisäänpääsy.

Maksutavat

käteinen, kaikki yleisimmät pankki- ja luottokortit, Museokortti, kulttuurisetelit

  • facebook
  • twitter
  • instagram

Aukioloajat

Ma Suljettu
Ti 11:00-18:00
Ke 11:00-20:00
To 11:00-18:00
Pe 11:00-18:00
La 11:00-18:00
Su 11:00-18:00

Joka kuukauden viimeinen keskiviikko vapaa pääsy klo 17-20.

Kategoriat

Näyttelyn tekstit kielillä

Kohdetta lähellä olevat museot

  • LUOMUS Luonnontieteellinen museo
     
     

    LUOMUS Luonnontieteellinen museo

    Luonnontieteellisen museon näyttelyt kertovat Suomen ja muun maailman monimuotoisesta luonnosta.

     
  • Nykytaiteen museo Kiasma
     
     

    Nykytaiteen museo Kiasma

    Kiasma on nykytaiteen koti, jonne kaikki ovat tervetulleita.

     
  • HAM Helsingin taidemuseo
     
     

    HAM Helsingin taidemuseo

    Taide on popcornia aivoille! HAM pitää huolta helsinkiläisten omasta yli 9000 teoksen taidekokoelmasta....

     
  • Temppeliaukion kirkko
     
     

    Temppeliaukion kirkko

     
  • Ateneumin taidemuseo
     
     

    Ateneumin taidemuseo

    Ateneum on maan tunnetuin taidemuseo ja Suomen taiteen koti.

     
  • Amos Rex
     
     

    Amos Rex

    Amos Rex on taidemuseo, jossa kohtaavat menneisyys, nykyhetki ja tulevaisuus.

     
  • Helsingin kaupunginmuseo, Hakasalmen huvila
     
     

    Helsingin kaupunginmuseo, Hakasalmen huvila

    Viehättävä Hakasalmen huvila sijaitsee Finlandia-talon vieressä lähellä Töölönlahtea.

     
  • Kansallismuseo
     
     

    Kansallismuseo

    Museo täynnä Suomen historian aarteita.

     
  • Sinebrychoffin taidemuseo
     
     

    Sinebrychoffin taidemuseo

    Huipputaidetta panimonomistajan kodissa.

     
  • Teatterimuseo
     
     

    Teatterimuseo

    Teatterimuseon näyttelyt vievät kävijät teatteriin ja sen takahuoneisiin katsomaan mistä esittämisessä ja...

     
  • Designmuseo
     
     

    Designmuseo

    Kansainvälisesti arvostettu Designmuseo muotoilun valtakunnallinen erikoismuseo tutkii, kerää, tallentaa,...

     
  • Hotelli- ja ravintolamuseo
     
     

    Hotelli- ja ravintolamuseo

    Hotelli- ja ravintolamuseo on suomalaisen ruoka- ja juomakulttuurin sekä majoitus-, matkailu- ja...

     
  • Helsingin Taidehalli
     
     

    Helsingin Taidehalli

    Nykytaidetta ja designia Helsingin kauneimmassa näyttelytilassa.