Villa Gyllenberg

20.3.2019–4.8.2019

 Sisäänpääsy museokortilla
Näyttely

Sigrid Schauman - Taide tunteiden kuvana

Näyttely tutustuttaa katsojan Sigrid Schaumanin taidenäkemykseen hänen teostensa ja kriitikonuransa kautta.

Sigrid Schauman (1877–1979) eli 101-vuotiaaksi. Hän ehti toimia taiteilijana lähes 70 ja taidekriitikkona 30 vuotta. Näyttelyssä on esillä nelisenkymmentä väreihin ja valoon keskittyvää maisemaa, herkkiä alastontutkielmia ja omakuvia sekä niiden rinnalla otteita Schaumanin arvosteluista modernistien kuten Helene Schjerfbeckin, Ellen Thesleffin, Tyko Sallisen ja Sam Vannin töistä. Schauman oli avoin kansainvälisille vaikutteille. Sekä hänen maalauksensa että taidekirjoituksensa edistivät värimaalauksen ja modernismin tuloa Suomeen.

Schaumanin taidekäsitykselle keskeistä on tunneperäisyys: taideteoksen tulee vaikuttaa katsojan tunteisiin. Hän pyrki henkisyydestä heijastuvan kauneuden kuvaamiseen ja totesikin monessa yhteydessä, että taide antaa tunteille visuaalisen hahmon.

Villa Gyllenbergin perustajille Signe ja Ane Gyllenbergille taide oli ikkuna uusiin todellisuusarvoihin ja taiteelliseen inspiraatioon. Sigrid Schauman tunsi Ane Gyllenbergin, ja Signe ja Ane Gyllenbergin säätiön kokoelmiin kuuluukin viisi Schaumanin teosta.

Näyttelyn kuraattorina on toiminut taidehistorioitsija ja taidekriitikko Camilla Granbacka.

Kerro tästä myös ystävillesi!

Tulostusversio sivusta

Voit ostaa Museokortin tästä museokohteesta tai verkosta

Museon yhteystiedot

Villa Gyllenberg
Kuusisaarenpolku 11, 00340 Helsinki

09 481 333

Museon kotisivut

Pääsymaksut

Sisäänpääsy museokortilla
Sisäänpääsy museokortilla

10/8/0 €

Maksutavat

käteinen, yleisimmät pankki- ja luottorkortit Smartum-kulttuurisetelit / kontanter, de allmännaste bank- och creditkorten Smartum-kultursedlar / cash, the most common bank and credit cards, Smartum culture vouchers

  • facebook
  • instagram

Aukioloajat

Ma Suljettu
Ti Suljettu
Ke 14:00-19:00
To Suljettu
Pe Suljettu
La 12:00-17:00
Su 12:00-17:00

Suljettu: 25.2.-19.3.2019 (näyttelyvaihto), 22.-23.6.2019 (juhannus), 5.-19.8.2019 (näyttelyvaihto), 25.12.2019

Esteettömyys [kriteerit]

Palvelut

Näyttelyn tekstit kielillä

Kohdetta lähellä olevat museot

  • Didrichsenin taidemuseo
     
     

    Didrichsenin taidemuseo

    Didrichsenin taidemuseo on vuonna 1965 perustettu taidemuseo ja keräilijäpariskunnan entinen koti Helsingin...

     
  • Näyttelykeskus WeeGee
     
     

    Näyttelykeskus WeeGee

    Kulttuurin kohtauspaikka Tapiolassa – neljä museota saman katon alla

     
  • Teatterimuseo
     
     

    Teatterimuseo

    Teatterimuseon näyttelyt vievät kävijät teatteriin ja sen takahuoneisiin katsomaan mistä esittämisessä ja...

     
  • Hotelli- ja ravintolamuseo
     
     

    Hotelli- ja ravintolamuseo

    Hotelli- ja ravintolamuseo on suomalaisen ruoka- ja juomakulttuurin sekä majoitus-, matkailu- ja...

     
  • LUOMUS Luonnontieteellinen museo
     
     

    LUOMUS Luonnontieteellinen museo

    Luonnontieteellisen museon näyttelyt kertovat Suomen ja muun maailman monimuotoisesta luonnosta.

     
  • Seurasaaren ulkomuseo
     
     

    Seurasaaren ulkomuseo

    Talonpoikainen Suomi pienoiskoossa. Siirry silmänräpäyksessä menneen ajan maaseudulle, peninkulmien päähän...

     
  • Suomen valokuvataiteen museo
     
     

    Suomen valokuvataiteen museo

    Suomen valokuvataiteen museo esittää näyttelyissään kotimaista ja kansainvälistä nykyvalokuvausta sekä tuo...

     
  • Kansallismuseo
     
     

    Kansallismuseo

    Museo täynnä Suomen historian aarteita.

     
  • Tamminiemi
     
     

    Tamminiemi

    Presidenttien koti.

     
  • Temppeliaukion kirkko
     
     

    Temppeliaukion kirkko

     
  • Helsingin kaupunginmuseo, Hakasalmen huvila
     
     

    Helsingin kaupunginmuseo, Hakasalmen huvila

    Viehättävä Hakasalmen huvila sijaitsee Finlandia-talon vieressä lähellä Töölönlahtea.

     
  • Helsingin Taidehalli
     
     

    Helsingin Taidehalli

    Nykytaidetta ja designia Helsingin kauneimmassa näyttelytilassa.

     
  • Gallen-Kallelan Museo
     
     

    Gallen-Kallelan Museo

    Komeassa Akseli Gallen-Kallelan itse suunnittelemassa Tarvaspään ateljeelinnassa esitellään taiteilijan ja...