Särestöniemi-museo

1.2.2019–00 2024

 Sisäänpääsy museokortilla
Näyttely

Reidarin Ruija

Reidar Särestöniemen (1925–1981) elämään ja taiteeseen vaikuttivat vahvasti hänen pohjoiset juurensa, jotka ulottuivat Ounasjoen varresta Ruijan rannoille.

Särestöniemi-museon Ateljeen vitriinissä on esillä Reidarin Ruija-niminen näyttelykokonaisuus, joka tarkastelee Särestönimen perheen elämässä punoutuvia säikeitä, jotka yltävät Kaukosen ja Vesisaaren välille. Reidar Särestöniemen äiti Alma Andersen syntyi 1800-luvun lopulla Norjan Vesisaaressa, jossa kohtasivat tuohon aikaan monenlaiset ihmiset Norjan, Ruotsin ja Venäjän alueilta. Eri kielten ja uskontojen sekamelskassa suurin yhtenäinen ryhmä olivat kveenit eli suomalaisperäinen väestö.

Alma kasvoi kansainvälisten vaikutteiden keskellä ja kertoi myöhemmin lapsilleen tarinoita Arkangelista ja Pietarista, mistä rannikolla seilaavat pomorit eli venäläiset kauppa-alukset toivat kuulumisia ja tavaroita. Myös Reidar Särestöniemen isä Matti vietti Norjassa kolme vuotta ”kotivävynä” avioiduttuaan Alman kanssa vuonna 1913. Perheen asetuttua lopullisesti Kaukoseen olivat Ruijan rannat läsnä muistoissa ja esineissä, joita Vesisaaresta tuotiin. Siellä myös käytiin tiuhaan ja Norjassa asuvat sukulaiset olivat myös totuttuja vieraita Särestöniemessä.

Yhteys Ruijaan näkyy vahvasti myös Reidar Särestöniemen taiteessa. Näin hän kuvasi työtään Kylä vuonon rannalla (1975):
”Se on äitin kertomus. Tästä se näki itte unia ja täällä se eli monhen kerthaan ja Saalin Alpertista puhu. Ja tuol on anterseenit ja Saalin Alpertin talo ja kaikki sielä on. Tuo laiha kirkkokin. Ja ryytimaa. Samala se on hautuumaa. Ja iankaikkinen meri huljuu tuossa omine kråkepollineen iankaikkisessa liikheessä.”

Kerro tästä myös ystävillesi!

Tulostusversio sivusta

Voit ostaa Museokortin tästä museokohteesta tai verkosta

Museon yhteystiedot

Särestöniemi-museo
Särestöntie 880, 99110 Kaukonen

016645480

Museon kotisivut

Pääsymaksut

Sisäänpääsy museokortilla
Sisäänpääsy museokortilla

12/10/0 €

Maksutavat

Käteinen, pankkikortit, luottokortit, Museokortti

  • facebook
  • instagram

Aukioloajat

Ma Suljettu
Ti 12:00-18:00
Ke 12:00-18:00
To 12:00-18:00
Pe 12:00-18:00
La 12:00-18:00
Su Suljettu

Ti-la 12-18. Museo suljettu juhlapyhinä. Lipunmyynti päättyy klo 17.

Kohdetta lähellä olevat museot

  • Kultamuseo
     
     

    Kultamuseo

    Kullan Tarinan Talo: Lapin värikäs kultahistoria ja kansainvälinen kultaperinne saman katon alla.

     
  • Rovaniemen kotiseutumuseo
     
     

    Rovaniemen kotiseutumuseo

    Pöykkölä-nimisen tilan neljä alkuperäistä ja 13 muualta siirrettyä rakennusta kuvastavat rovaniemeläisen...

     
  • Samiland
     
     

    Samiland

    Pohjolan alkuperäiskansan historiaa, kulttuuria ja mytologiaa tuhansien vuosien ajalta.

     
  • Tiedekeskus Pilke
     
     

    Tiedekeskus Pilke

    Näe metsä puilta Tiedekeskus Pilkkeessä

     
  • Rovaniemen taidemuseo Korundi
     
     

    Rovaniemen taidemuseo Korundi

    Suomalaista nykytaidetta 1940-luvulta nykypäivään Jenny ja Antti Wihurin rahaston kokoelmasta ja vaihtuvin...

     
  • Lapin Metsämuseo
     
     

    Lapin Metsämuseo

    Lapin Metsämuseo kertoo tarinaa Lapin suurten savottojen aikakaudesta.

     
  • Arktikum tiedekeskus
     
     

    Arktikum tiedekeskus

    Millaista on elämä maapallon pohjoisosissa? Tutustu arktiseen arkeen, pohjoisten kansojen elämäntapoihin ja...

     
  • Tornionlaakson maakuntamuseo
     
     

    Tornionlaakson maakuntamuseo

    Tornionlaakson maakuntamuseo esittelee Tornionlaakson kulttuuria ja historiaa Suomen ja Ruotsin rajan...

     
  • Saamelaismuseo Siida
     
     

    Saamelaismuseo Siida

     
  • Aineen taidemuseo
     
     

    Aineen taidemuseo

    Aineen taidemuseo ottaa rohkeasti kantaa nykytaidenäyttelyillään sekä esittelee Aineen Kuvataidesäätiön...

     
  • Museo-Galleria Alariesto
     
     

    Museo-Galleria Alariesto

     
  • Palsa-museo
     
     

    Palsa-museo

    Taiteilija Kalervo Palsan (1947-1987) kotimökki ja Getsemane-ateljee Kittilän keskustassa.

     
  • Lapin maakuntamuseo
     
     

    Lapin maakuntamuseo

    Lapin maakuntamuseo sijaitsee Rovaniemellä Arktikum-talossa.