Rauman taidemuseo

6.10.2018–27.1.2019

 Sisäänpääsy museokortilla
Näyttely

KRRR

Ulla Karsikas, Hannele Rosenbröijer, Petri Rummukainen, Heli Ryhänen

Ryhmän taiteilijoita yhdistää Kankaanpään taidekoulu, nykyinen SAMK kuvataide Kankaanpää, jossa he toimivat opettajina. Näyttelyssä on esillä maalauksia Ulla Karsikkaalta, Hannele Rosenbröijeriltä ja Petri Rummukaiselta sekä installaatioita Heli Ryhäseltä.

Ulla Karsikas maalaa metalliväreillä, jotka heijastavat valoa ja muuttuvat valaistuksen mukaan. Väriaine muodostaa maalauksen pinnalle rakenteita, joissa katse vaeltaa kuin luonnon näkymissä. Metallin kiilto ei ole vain teollinen ilmiö. Luonnossa on järvien ja merien hopeisuutta, kalojen kultaisuutta, taivaanrannan monimutkaisia väriyhdistelmiä, hopeapajuja, koppakuoriaisia ja tietenkin hopeinen kuu.

Hannele Rosenbröijerin teokset käsittelevät todellisuuden hahmottamista ja kehollisuutta. Teoksissa rinnakkaiset todellisuudet kohtaavat. Arkisen kaupunkiympäristön kiireen näyttää pysäyttävän alastomien hahmojen dramaattiset ryhmät. Rosenbröijerin kuvissa urbaanit maisemat ja digitaaliset maailmat, meidän todellisuutemme, on muuttuva ja moniulotteinen, mutta keho kantaa elämän ja kuoleman kiertokulusta nousevaa pysyvyyttä ja pyhyyttä. Ilmestyksenomaisissa kuvissa maailmojen välinen raja on häilyvä ja todellisuus hahmottuu vasta katsojan mielessä.

Petri Rummukaisen taiteilijanura alkoi omaperäisellä Suomi-pop-taiteella 1990-luvulla. Sen jälkeen hän on suosinut abstraktia ilmaisua, jossa väri ja pelkistetty maalaustapa on ollut pääroolissa. Nyt Rummukainen on mielenkiintoisessa vaiheessa palaamassa figuratiiviseen pop-surrealismiin, kohti figuureja, joissa yhdistyy unenomainen ja todellinen kokemuksellinen ympäristö

Heli Ryhäsen kiinnostuksen kohteena on kuvailla aiheita, jotka liittyvät ihmisyyteen: elämäntilanteet, ongelmanratkaisukyky tai kyvyttömyys, suhtautuminen toisiin ihmisiin, suhtautuminen omaan itseen, muihin lajeihin. Ja siinä rinnalla kehon kieli, sanaton viestintä, alitajunta. Näyttelyn tulevissa teoksissa ihmisyys on sekä läsnä että poissa. Kasvit, hiiret ja ihmiset lomittuvat. Teokset linkittyvät elämän hetkellisyyteen ja luonnon kiertokulkuun. Häviävä ruumis ruokkii elollista elämää, joka vuorollaan kuihtuu synnyttäen taas uutta.

Kerro tästä myös ystävillesi!

Tulostusversio sivusta

Museon yhteystiedot

Rauman taidemuseo
Kuninkaankatu 37, 26100 Rauma

(02) 822 4346

Museon kotisivut

Pääsymaksut

Sisäänpääsy museokortilla
Sisäänpääsy museokortilla

6/3/0 €

Maksutavat

käteinen, yleisimmät pankki- ja luottokortit.

  • facebook
  • twitter
  • instagram

Aukioloajat

Ma Suljettu
Ti 12:00-17:00
Ke 12:00-17:00
To 12:00-17:00
Pe 12:00-17:00
La 11:00-16:00
Su 11:00-16:00

Kohdetta lähellä olevat museot

  • Satakunnan Museo
     
     

    Satakunnan Museo

    Museon uusi perusnäyttely Elonmerkkejä kertoo kolmessa kerroksessa menneiden ja nykyistenkin sukupolvien...

     
  • Emil Cedercreutzin museo
     
     

    Emil Cedercreutzin museo

    Kokemäenjoen luonnonkauniilla rantatörmällä sijaitseva Emil Cedercreutzin museo on yhdistelmä taidetta ja...

     
  • Teresia ja Rafael Lönnströmin kotimuseo
     
     

    Teresia ja Rafael Lönnströmin kotimuseo

    Teresia ja Rafael Lönnströmin kotimuseo esittelee raumalaisen tehtailijapariskunnan edustuskodin ja...

     
  • Luontotalo Arkki
     
     

    Luontotalo Arkki

     
  • Rauman museo, Vanha Raatihuone
     
     

    Rauman museo, Vanha Raatihuone

    Vuonna 1776 valmistuneessa Vanhassa Raatihuoneessa voi vierailla vaihtuvissa näyttelyissä, tutustua Rauman...

     
  • Rauman museo, Kirsti
     
     

    Rauman museo, Kirsti

    Merimiehen kotimuseo Kirsti esittelee asumista Vanhassa Raumassa 1900-luvun alusta 1970-luvulle.

     
  • Porin taidemuseo
     
     

    Porin taidemuseo

    Rohkea ja kokeilunhaluinen nykytaiteen museo.

     
  • Rauman merimuseo
     
     

    Rauman merimuseo

    Rauman merimuseo kertoo keskiaikaisen kaupungin olemassaolon elinehdoista: merestä ja merenkulusta.

     
  • Louhisaaren kartano
     
     

    Louhisaaren kartano

    Flemingien ja Mannerheimien ainutlaatuinen vie kävijät 1600–1800-lukujen aatelisperheen elämään.

     
  • Rauman museo, Marela
     
     

    Rauman museo, Marela

    Marela esittelee vauraan raumalaisen laivanvarustajaperheen asumista ja elämistä Rauman purjelaivamerenkulun...

     
  • Casa Haartman
     
     

    Casa Haartman

    Axel ja Hedvig Haartmanin ainutlaatuinen taiteilijakoti Naantalissa.

     
  • Wahlbergin museotalo, Uusikaupunki
     
     

    Wahlbergin museotalo, Uusikaupunki

    Puutalokaupungin ja merenkulun historiaa koko perheelle.

     
  • Rosenlew-museo
     
     

    Rosenlew-museo