Porin taidemuseo

23.3.2018–2.9.2018 NÄYTTELY/TAPAHTUMA PÄÄTTYNYT

 Sisäänpääsy museokortilla
Näyttely

NILS AGDLER JA TIMO MENKE: LAHJOITTAJIEN MUOTOKUVIA

Näyttely tarkastelee kriittisesti sperman tuotteistamiseen ja markkinointiin sekä maskuliinisuuteen ja isyyteen liittyviä kysymyksiä.

Yleensä ajatellaan, että lahjoittaminen on epäitsekäs hyvä teko, joka tehdään vapaaehtoisesti, ilmaiseksi ja usein anonyymisti. Julkisten (taide)kokoelmien syntymisen ja niiden arvon muodostumisen kannalta yksityisten henkilöiden tekemät lahjoitukset ovat usein olleet ratkaisevan tärkeitä. Lahjoituksiin liittyy monia eettisiä kysymyksiä, joita Nils Agdlerin ja Timo Menken Lahjoittajien muotokuvia -projekti avaa epätavallisesta näkökulmasta. He tarkastelevat lahjoittamista keinona ”jatkaa sukua”, säilyttää jotain itsestään jälkipolville, yhteiskunnallisena toimintana, joka näyttäytyy eräänlaisena isyyden muotona tai jatkumona. Tämän myötä lahjoittamisen prosesseista eettisine näkökohtineen paljastuu yllättäviä yhtäläisyyksiä aivan toisenlaiseen aihepiiriin. Monet sellaiset peruskäsitteet kuin ”näyttely”, ”taideteos”, ”isyys” ja ”lahjoitus” saavat tässä näyttelyssä kaksoismerkityksiä.

Äkkiseltään ajatellen Agdlerin ja Menken kolmikanavainen dokumentaarinen elokuvainstallaatio Gifted Men (suom. lahjakkaita miehiä) vuodelta 2015 on kaukana taidemuseoiden kokoelmapoliittisista kysymyksistä, käsitteleehän teos Tanskassa toimivien spermapankkien toimintaa. Elokuvassa haastatellaan anonyymejä luovuttajia sekä klinikoiden toiminnasta vastaavia henkilöitä Kööpenhaminassa, Odensessa ja Aarhusissa. Vain pieni prosentti halukkaista hyväksytään lahjoittajiksi ja elokuvassa kuullaan niiden miesten ajatuksia ja motiiveja, jotka ovat täyttäneet annetut kriteerit. Teos kiinnittää huomiomme luovuttajien tiukkaan seulontaan, sperman tuotteistamiseen ja markkinointiin sekä maskuliinisuuteen ja isyyteen liittyviin kysymyksiin. Teos on ajankohtainen aikana, jolloin käsitys perheestä on muuttunut ja perhemallien moninaisuus tunnustetaan. Nykytiedon valossa näyttää siltä, että sperman laatu heikkenee tulevaisuudessa edelleen, ja vastaavasti eri maiden välinen hedelmällisyysturismi lisääntyy Euroopassa. Spermapankille tehdyllä lahjoituksella on yhteiskunnallista ulottuvuutta.

Timo Menke toteaa: ”Anonyymi spermanluovuttaja toimii kuin sokea luoja: hän panee alulle kokonaisen sukupuun tai populaation, joka ei tiedä hänestä eikä voi oppia tuntemaan alullepanijaansa. Luovuttajan toiminta vaikuttaa yhteiskunnan demografiseen rakenteeseen kauaskantoisemmin kuin hän itse tai mikään muukaan taho voi aavistaa.”

Agdler ja Menke ovat toteuttaneet Donor Portraits – Lahjoittajien muotokuvia -näyttelyä varten myös uuden mieskuvaa ja maskuliinisuutta tutkivan teoksen yhteistyössä Porin Mies-Laulun kuorojen kanssa. Mieskuoroperinteen esityskonventioista ammentavassa teoksessa ikämiesten kuoro Vaarinlaulu esittää hautajaiskappaleena käytetyn Schubertin (1797 – 1828) laulun Pyhä on Herra, nuorten miesten ryhmä Välimiehet Annie Lennoxin ja D.A. Stewartin kappaleen Sisters Are Doin’ it for Themselves (1985). Molemmat kappaleet kuvastavat luopumista - siinä missä vanhempi sukupolvi jo valmistautuu astumaan syrjään, todistaa nuorten miesten sukupolvi sukupuoliroolien ja ehkä myös maskuliinisuuden muutosta, sikäli kun se on perustunut miehen vastuuseen perheen elättäjänä ja asemaan perheenpäänä.

Näyttelyssä on esillä myös joitakin Porin taidemuseon ja kaupungin kokoelmista poimittuja teoksia. Teosten provenienssi, eli se kuinka ne ovat tulleet kokoelmaan, tarjoaa esimerkkejä lahjoittajien ja lahjoitusten roolista kulttuuriperinnön muodostumisessa.

Näyttelyn yhteydessä Nils Agdler ja Timo Menke lahjoittavat teoksen Gifted Men Porin taidemuseolle.

Kuraattori: Anni Venäläinen

Kerro tästä myös ystävillesi!

Tulostusversio sivusta

Museon yhteystiedot

Porin taidemuseo
Eteläranta, 28100 Pori

(02) 621 1080

Museon kotisivut

Pääsymaksut

Sisäänpääsy museokortilla
Sisäänpääsy museokortilla

14/7/3,50/2,50 €

Maksutavat

Käteinen, pankki- ja luottokortti

  • facebook
  • instagram

Aukioloajat

Ma Suljettu
Ti 11:00-18:00
Ke 11:00-20:00
To 11:00-18:00
Pe 11:00-18:00
La 11:00-18:00
Su 11:00-18:00

Vapaa pääsy keskiviikkoisin klo 18-20

Näyttelyn tekstit kielillä

Kohdetta lähellä olevat museot

  • Rauman museo, Vanha Raatihuone
     
     

    Rauman museo, Vanha Raatihuone

    Vuonna 1776 valmistuneessa Vanhassa Raatihuoneessa voi vierailla vaihtuvissa näyttelyissä, tutustua Rauman...

     
  • Rauman merimuseo
     
     

    Rauman merimuseo

    Rauman merimuseo kertoo keskiaikaisen kaupungin olemassaolon elinehdoista: merestä ja merenkulusta.

     
  • Satakunnan Museo
     
     

    Satakunnan Museo

    Museon uusi perusnäyttely Elonmerkkejä kertoo kolmessa kerroksessa menneiden ja nykyistenkin sukupolvien...

     
  • Wahlbergin museotalo, Uusikaupunki
     
     

    Wahlbergin museotalo, Uusikaupunki

    Puutalokaupungin ja merenkulun historiaa koko perheelle.

     
  • Teresia ja Rafael Lönnströmin kotimuseo
     
     

    Teresia ja Rafael Lönnströmin kotimuseo

    Teresia ja Rafael Lönnströmin kotimuseo esittelee raumalaisen tehtailijapariskunnan edustuskodin ja...

     
  • Emil Cedercreutzin museo
     
     

    Emil Cedercreutzin museo

    Kokemäenjoen luonnonkauniilla rantatörmällä sijaitseva Emil Cedercreutzin museo on yhdistelmä taidetta ja...

     
  • Luontotalo Arkki
     
     

    Luontotalo Arkki

     
  • Rosenlew-museo
     
     

    Rosenlew-museo

     
  • Rauman museo, Marela
     
     

    Rauman museo, Marela

    Marela esittelee vauraan raumalaisen laivanvarustajaperheen asumista ja elämistä Rauman purjelaivamerenkulun...

     
  • Rauman museo, Kirsti
     
     

    Rauman museo, Kirsti

    Merimiehen kotimuseo Kirsti esittelee asumista Vanhassa Raumassa 1900-luvun alusta 1970-luvulle.

     
  • Rauman taidemuseo
     
     

    Rauman taidemuseo

     
  • Kankaanpään kaupunginmuseo
     
     

    Kankaanpään kaupunginmuseo

    Kolme museota yhdellä ovenavauksella - paikallishistoriaa, kuvataidetta ja sotahistoriaa