Designmuseo

4.2.2017–31.12.2020

 Sisäänpääsy museokortilla
Näyttely

Kokoelmanäyttely Utopia nyt - kertomus suomalaisesta muotoilusta

Kokoelmanäyttely avaa suomalaista muotoiluhistoriaa elävinä tarinoina, tämän päivän teknologiaa ja digitaalisia alustoja hyödyntäen.

Vuoden 2017 alussa avattu uudistettu kokoelmanäyttely kertoo muotoilun olennaisesta roolista suomalaisen hyvinvointivaltion kehityksessä. Utopialla kokoelmanäyttelyssä tarkoitetaan käytännönläheistä tapaa luoda jotain, millä on merkitystä.

Suomalaista muotoiluhistoriaa lähestytään monen eri teeman kautta. Tilallisesti näyttely on jaettu kuuteen osaan: Prosessihuoneeseen, Virtuaalihuoneeseen, Aikajanakäytävään, Ikonihuoneeseen, Vaihtuvaan tilaan ja Varastoon.

Prosessihuone avaa muotoilun arkea, sitä mitä tapahtuu ennen kuin esineestä tai palvelusta tulee valmis tuote. Prosessit muuttuvat ja tila esittelee muotoiluprosesseista seitsemän erilaista esimerkkiä. Niistä jokainen on ollut oman aikansa utopia, kuten huoneessa nähtävät Nokian kännykät tai Rovion pelit.

Virtuaalihuoneessa tutustutaan kolmiulotteisesti vuoden 1900 Pariisin maailmannäyttelyssä Suomen paviljongissa, joka oli suomalaisen muotoilun, taiteen ja arkkitehtuurin läpimurto kansainvälisessä kontekstissa. Aalto-yliopiston MediaLabin tuottaman digi-aineiston avulla rakennus ja siellä nähdyt esineet heräävät henkiin VR-lasien avulla. Virtuaalihuone tarjoaa myös 180 asteen videoprojisoinnin Marimekon painokankaista.

Aikajanakäytävässä kävijä saa kokonaiskuvan suomalaisen muotoilun historiasta, sekä sen merkittävistä yhteiskunnallisista käänteistä digitaalisen seinäprojisoinnin avulla. Käytävää kuvittaa kokoelmista koottu runsas kuva-aineisto teksteineen.

Ikonihuone esittelee klassikkotuotteisiin johtaneita utopioita naiset vahvasti huomioiden. Esillä ovat muun muassa Gunnel Nyman, Vuokko Nurmesniemi, sekä muotoilijapariskuntina Aino ja Alvar Aalto, Tapio Wirkkala ja Rut Bryk. Vaihtuvana ikonina tutustutaan muotoilija Harri Koskisen tuotantoon.

Vaihtuvassa tilassa näyttelyitä järjestetään kolme kertaa vuodessa.

Varastohuoneeseen on koottu suuri määrä kokoelmaesineitä eri aikakausilta. Esineet täydentävät kuvaa koko näyttelyn läpileikkaavista teemoista: toivosta, hyvinvoinnista, demokratiasta, globalisaatiosta, kulutuksesta, yhdenvertaisuudesta, historiasta, tulevaisuudesta sekä suomalaisen yhteiskunnan murroksista. Esillä on muun muassa saamimuotoilun perinnettä edustava Lapin sormus, joka tuli museon kokoelmaan vuonna 1881.

Kerro tästä myös ystävillesi!

Tulostusversio sivusta

Museon yhteystiedot

Designmuseo
Korkeavuorenkatu 23, 00130 Helsinki

(09) 622 0540

Museon kotisivut

Pääsymaksut

Sisäänpääsy museokortilla
Sisäänpääsy museokortilla

12/10/6

Maksutavat

Pankkikortti, kulttuuriseteli, Helsinki-kortti, museokortti

  • facebook
  • twitter
  • instagram

Aukioloajat

Ma Suljettu
Ti 11:00-20:00
Ke 11:00-18:00
To 11:00-18:00
Pe 11:00-18:00
La 11:00-18:00
Su 11:00-18:00

1.6.-31.8. ma-su 11-18 / 1.9. - 31.5. ma suljettu, ti 11-20.00; ke - su 11-18

Näyttelyn tekstit kielillä

Kohdetta lähellä olevat museot

  • Mannerheim-museo
     
     

    Mannerheim-museo

    Suomen marsalkka, vapaaherra G. Mannerheimin (1867-1951) koti. Hänen elämäänsä ja Suomen historiaan liittyvää...

     
  • HAM Helsingin taidemuseo
     
     

    HAM Helsingin taidemuseo

    Taide on popcornia aivoille! HAM Helsingin taidemuseo pitää huolta helsinkiläisten omasta taidekokoelmasta,...

     
  • Ateneumin taidemuseo
     
     

    Ateneumin taidemuseo

    Ateneum on maan tunnetuin taidemuseo ja Suomen taiteen koti.

     
  • Arkkitehtuurimuseo
     
     

    Arkkitehtuurimuseo

    Arkkitehtuurimuseo herättää rakennusten tarinat henkiin.

     
  • Amos Rex
     
     

    Amos Rex

    Amos Rex on uusi taidemuseo, jossa menneisyys, nykyhetki ja tulevaisuus kohtaavat. Amos Rex aukeaa yleisölle...

     
  • Nykytaiteen museo Kiasma
     
     

    Nykytaiteen museo Kiasma

    Kiasma on nykytaiteen koti, jonne kaikki ovat tervetulleita.

     
  • LUOMUS Luonnontieteellinen museo
     
     

    LUOMUS Luonnontieteellinen museo

    Luonnontieteellisen museon näyttelyt kertovat Suomen ja muun maailman monimuotoisesta luonnosta.

     
  • Helsingin kaupunginmuseo, Hakasalmen huvila
     
     

    Helsingin kaupunginmuseo, Hakasalmen huvila

    Viehättävä Hakasalmen huvila sijaitsee Finlandia-talon vieressä lähellä Töölönlahtea.

     
  • Helsingin observatorio
     
     

    Helsingin observatorio

    Helsingin yliopistomuseon tähtitieteen yleisökeskus. Tervetuloa matkalle valovuosien taakse!

     
  • LUOMUS Kaisaniemen kasvitieteellinen puutarha
     
     

    LUOMUS Kaisaniemen kasvitieteellinen puutarha

    Kaisaniemen kasvitieteellisessä puutarhassa on esillä monenkirjava ja kiehtova elävien kasvien kokoelma.

     
  • Kansallismuseo
     
     

    Kansallismuseo

    Suomen esihistoriaa, suomalaisen yhteiskunnan ja kulttuurin kehitystä esihistorialliselta ajalta nykypäivään.

     
  • Helsingin Taidehalli
     
     

    Helsingin Taidehalli

    Nykytaidetta ja designia Helsingin kauneimmassa näyttelytilassa.

     
  • Sinebrychoffin taidemuseo
     
     

    Sinebrychoffin taidemuseo

    Sinebrychoffin taidemuseo on erikoistunut vanhaan eurooppalaiseen taiteeseen.