Museo
Sisäänpääsy Museokortilla
 

Saarijärven museo, Säätyläiskotimuseo

Kolkanrinteentie 39,
43250 Saarijärvi

Suljettu tilapäisesti säästösyistä. Vieraile 1800-luvun säätyläisperheen talossa, jossa kansallisrunoilija J. L. Runeberg työskenteli kotiopettajana Saarijärvellä.

 
Suljettu väliaikaisesti

Säätyläiskotimuseo toimii Kolkanlahden tilan 1780-luvulta peräisin olevassa entisessä päärakennuksessa. Tila oli säätyläisten omistuksessa perustamisestaan, 1780-luvulta lähtien 1800-luvun loppupuolelle. Johan Ludvig Runeberg (1804–1877) toimi vuosina 1823–1825 kotiopettajana tilan tuolloisen omistajan, kapteeni Erik Gustaf af Enehjelmin perheessä.

Säätyläiskotimuseo perustettiin kertomaan J. L. Runebergin Saarijärven vuosista. Huone, jossa J.L. Runeberg asui kotiopettajavuosinaan, on museon yläkerrassa. Siellä on myös runoilijan Saarijärven ajasta kertova näyttely Ei vettä, rantaa rakkaampaa. Näyttelyä täydentävät multimediaesitys ja Runebergin runoja sisältävä äänitteet.

Runebergin lisäksi museossa vieraileva voi tutustua säätyläisasumiseen, sillä alakerta on sisustettu kuvaamaan Runebergin isäntäperheen aikaista asumista. Sisustus on rintamaiden säätyläiskoteihin verrattuna vaatimattomampi, mutta kustavilais- ja biedermeierkalusteineen kuitenkin säätyläisille tyypillinen.

Kerro tästä myös ystävillesi!

  • Facebook
  • X
  • Instagram
  • WhatsApp

Museon yhteystiedot

Saarijärven museo, Säätyläiskotimuseo
Kolkanrinteentie 39, 43250 Saarijärvi

044 459 8413

Museon kotisivut

Yhteydet julkisilla

Näytä reitti museolle Matkahuollon reittioppaassa

×

Katso reitti Matkahuollon reittioppaassa

Päämäärä:

Saarijärven museo, Säätyläiskotimuseo, Kolkanrinteentie 39, 43250 Saarijärvi


Lähtöpiste:






Tai lataa Reitit ja Liput -sovellus

Pääsymaksut

Sisäänpääsy Museokortilla
Sisäänpääsy Museokortilla

Aikuiset á 8 €
Aikuisryhmä yli 10 henkilöä á 4 €
Lapset (4-12 v.) á 4 €
Alle 4 v. 0 €

Maksutavat

käteinen, kortit

Aukioloajat

Suljettu väliaikaisesti

Suljettu tilapäisesti säästösyistä.

Opastus

Opastukset tilauksesta, janne.timperi(at)saarijarvi.fi tai 044 459 8413.

 

Kohdetta lähellä olevat museot