Museo
Sisäänpääsy Museokortilla
 

Riihimäen kaupunginmuseo

Öllerinkatu 3,
11130 Riihimäki

Riihimäen kaupunginmuseossa voi tutustua vaihtuvien näyttelyiden lisäksi paikkakunnan kehittymiseen takamaasta kaupungiksi sekä menetetyn Karjalan Antrean pitäjän historiaan ja väestön sijoittumiseen Riihimäelle.

 

Riihimäen kaupunginmuseo sijaitsee yhdessä Riihimäen vanhimmista rakennuksista, niin sanotussa ratainsinöörintalossa kulttuurihistoriallisesti arvokkaassa Rautatienpuistossa.

Museon perusnäyttely "Takamaasta kaupungiksi" joka kertoo tarinaa paikkakunnan kehityksestä kivikaudelta aina 2020-luvulle saakka. Museolla on oma osastonsa myös luovutetun Karjalan Antrean pitäjän kulttuuriperinnölle.

Museolla on vuosittain 2−3 vaihtuvaa näyttelyä ja pienoisnäyttelyitä sekä erilaisia tapahtumia.

Kaupunginmuseo on kulttuurihistoriallinen paikallismuseo, jonka tehtävänä on tallentaa, tutkia ja esitellä Riihimäen aineellista kulttuuriperintöä. Kaupunginmuseon kokoelmien pohja luotiin Helsingin yliopiston Hämäläis-Osakunnan kotiseuturetkikunnan keruumatkoilla 1960-luvun alussa. Retkikunta keräsi n. 1600 esinettä museon peruskokoelmaksi.

Kerro tästä myös ystävillesi!

Museon yhteystiedot

Riihimäen kaupunginmuseo
Öllerinkatu 3, 11130 Riihimäki

050 500 1958

Museon kotisivut

Yhteydet julkisilla

Näytä reitti museolle Matkahuollon reittioppaassa

×

Katso reitti Matkahuollon reittioppaassa

Päämäärä:

Riihimäen kaupunginmuseo, Öllerinkatu 3, 11130 Riihimäki


Lähtöpiste:






Tai lataa Reitit ja Liput -sovellus

Pääsymaksut

Sisäänpääsy Museokortilla
Sisäänpääsy Museokortilla

6 / 3 €

Maksutavat

Käteinen, yleisimmät pankki- ja luottokortit.

Aukioloajat

Ma Suljettu
Ti 12:00-17:00
Ke 12:00-17:00
To 12:00-17:00
Pe 12:00-17:00
La Suljettu
Su 12:00-17:00

Maanantaisin ja lauantaisin suljettu.

Palvelut

Opastus

Opastukset tilauksesta.