Luontokohde
 

Pielpajärven erämaakirkko

Pielpajärven erämaakirkko
Sarviniementie,
99800 Inari

Keskellä karunkaunista erämaata sijaitseva Pielpajärven erämaakirkko on historiallinen nähtävyys Saamenmaalla, rauhoitettu muinaisjäännös sekä osa saamelaista kulttuuriperintöä. Erämaakirkolle pääsee ainoastaan viiden kilometrin mittaista retkeilypolkua pitkin.

 
Pielpajärven erämaakirkko ja sitä ympäröivä, saamelaisten talvikylänä toiminut niittykenttä muodostavat harvinaislaatuisen kokonaisuuden, jolla on pitkä asutushistoria. Paikalla on asuttu talvikylissä jo 1400–1500-luvuilla. Sen lisäksi alueelta on löydetty tuhansia vuosia vanhoja kotasijoja.

Historiallisella alueella voi tutustua niin saamelaiseen kulttuuriperintöön kuin pohjoiseen luontoon. Nykyinen Pielpajärven erämaakirkko on rakennettu 1760-luvulla. Kirkko on yhä käytössä, ja siellä järjestetään jumalanpalveluksia sekä toimituksia, kuten vihkimisiä joitakin kertoja vuodessa.

Kirkolle ei pääse autolla, vaan sinne mennään jalkaisin noin viiden kilometrin mittaista retkeilypolkua pitkin. Polku lähtee parkkipaikalta, joka sijaitsee Saamelaismuseo Siidan takaa lähtevän Sarviniementien varrella.

Matkalla kirkolle maisemat vaihtelevat vanhoista aarniometsistä erämaajärviin ja soliseviin puroihin. Polku on kivinen ja juuret hankaloittavat kävelyä, joten reitille kannattaa varustautua retkeilyyn soveltuvilla kengillä. Polun päässä kirkon läheisyydessä on päivätupa sekä tulentekopaikka, joissa voi viettää virkistävän tauon.

Huomioithan historiallisen Pielpajärven erämaakirkon ja koko alueen vierailuohjeet perille päästyäsi.

Katso kartat ja reitin lisätiedot osoitteessa luontoon.fi.


Kuva: Krista Ylinen.

Osana kulttuurikierrosta

Kerro tästä myös ystävillesi!

  • Facebook
  • X
  • Instagram
  • WhatsApp

Yhteystiedot

Pielpajärven erämaakirkko
Sarviniementie,
99800 Inari

Kotisivut

Aukioloajat

Kerro tästä myös ystävillesi!

  • Facebook
  • X
  • Instagram
  • WhatsApp