Exhibition
 

Perinnepelargonit

Pieni Pelargoninäyttely Nautelankoskella

 

Pelargonit ovat olleet pitkään tärkeä osa suomalaista puutarhakulttuuria. Ne ovat kulkeneet suvussa sukupolvelta toiselle, siirtyneet muutoissa paikkakunnalta uudelle kotiseudulle ja niitä on vaihdettu ystävien kesken. Suomen ensimmäiset neljä pelargonilajiketta saapuivat Turun Akatemian puutarhaan 1700-luvulla. Vähitellen ne siirtyivät kasvihuonekasvatuksesta ruukkukasveiksi talojen saleihin. Pelargonit olivatkin 1800-luvun alkupuolella Suomen suosituimpia ruukkukasveja, ja tavalliset kansalaiset alkoivat säätyläisten lisäksi kasvattaa pelargoneja 1900-luvun vaihteessa. Näitä vanhanajan pelargoneja kutsutaan kotipelargoneiksi. Niiden esivanhempana on luonnonvarainen laji Pelargonium zonale.


Vanhat pelargonit ovat säilyneet Suomessa erityisesti maaseudulla asuneiden naisten ansiosta. Pelargonien talvettamiseen oli maaseudulla hyvät olosuhteet: viileät huonetilat tai kuistit sekä navetat. Pelargoneja ei myöskään haluttu heittää pois, koska uusia kasveja ei ollut helposti saatavilla, ja pelargonien kasvatus oli naisille tärkeää.


Useat vanhat suomalaiset pelargonit ovat peräisin luovutetusta Karjalasta ja tulleet nykyisen Suomen alueelle siirtoväen mukana. Pelakuitten alkuperästä kertovat Karjalaan viittaavat lajikenimet, kuten Evakko, Muolaa ja Säkkijärveläinen. Aktiivisesti säilytetyt viljelykasvit sisältävät tietoa ihmisistä, paikoista ja kasvien vaihtoverkostoista. Historiatiedot ja tarinat liittyvät kertomuksiin kasvien omistajista sekä kasvien siirtymisestä paikkakunnalta toiselle tai talosta, josta kasvi on peräisin.

Pelargoneihin pääsee tutustumaan museon avoinnaoloaikoina 30.9.2021 asti myllärintuvassa, sen jälkeen Lauri Nautelan museon auditoriossa.


Pieneen perinnepelargoninäyttelyyn osallistuvat Nautelankosken museon lisäksi Yläneen kotiseutumuseo, Naantalin museo (Hiilolan talo), Sauvon kotiseutumuseo, Kuusiston Taidekartano Kaarinassa sekä Turussa Kupittaan siirtolapuutarha (keskusmaja) sekä Ett Hem -museo. Perinnepelargoninäyttelyt ovat osa Luonnonvarakeskuksen Varsin hyvät vanhat pelakuut -hanketta, jonka tavoitteena on vahvistaa käytännön tietoa perinnepelargonien lajikkeista ja historiasta sekä niiden säilymistä edistävästä kasvattamisesta. Perinnepelakuiden tunnettuutta ja säilymistä edistää myös Luonnonvarakeskuksen hanke Perinnepelargoneista hehkua puutarhaviljelyyn. Hankkeet ovat saaneet rahoitusta Oiva Kuusiston säätiöltä sekä Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmasta 2014–2020 (Leader Varsin Hyvä).

Share this with your friends!

  • Facebook
  • X
  • Instagram
  • WhatsApp

Museum exhibitions

Museum contact details

Lieto museum: Nautelankoski Museum
Nautelankoskentie 40, 21360 Lieto As.

050 593 1692

Museum website

Yhteydet julkisilla

Näytä reitti museolle Matkahuollon reittioppaassa

×

Katso reitti Matkahuollon reittioppaassa

Päämäärä:

Lieto museum: Nautelankoski Museum, Nautelankoskentie 40, 21360 Lieto As.


Lähtöpiste:






Tai lataa Reitit ja Liput -sovellus

Admission fees

Ei Museokortti-museo

Museoon on vapaa pääsy.
Inträdes fritt.
Admission free.

Payment methods

käteinen, pankki- ja luottokortit

Opening hours

Mon 11:00-17:00
Tue 11:00-17:00
Wed 11:00-17:00
Thu 11:00-17:00
Fri 11:00-17:00
Sat 11:00-17:00
Sun 11:00-17:00

10.6.-8.8.2021 every day 11 - 17. In wintertime by appointment.

 
Ei Museokortti-museo

OTHER MUSEUMS NEARBY