Exhibition
 

Kivikausi

Kivikauden pyyntimiehen jäljillä

 

Noin viisituhatta vuotta sitten nykyisen Aurajoen alajuoksun paikalla lainehti saaristoinen merenlahti, rantaviiva sijaitsi Nautelankosken tienoilla. Pyynnistä ja keräilystä elantonsa saanut väestö asui rannikolla suojaisissa lahdenpoukamissa.

Alueelta on ollut hyvät yhteydet saariston pyyntialueille, ja jokea pitkin on päässyt sisämaan metsästysalueille.

Lauri Nautelan museon perusnäyttely Kivikauden pyyntimiehen jäljillä kertoo ihmisten elämästä ja sopeutumisesta ympäristöönsä noin 5 000 vuotta sitten. Näyttely perustuu Kukkarkosken kivikautisen asuinpaikan ja kalmiston löytöihin sekä Lauri Nautelan arkeologisiin kokoelmiin. Aivan asuinpaikan yläpuolisessa rinteessä sijaitsevan kalmiston 12 tutkitusta haudasta valtaosa on kampakeraamisen kulttuurin punamultahautoja. Yksi punamullaton hauta kuuluu myöhempään nuorakeraamiseen kulttuuriin.


Näyttelyssä on esillä muun muassa Kukkarkosken kaivauksissa löytyneitä ruukun sirpaleita, meripihkakoruja, liuskekivirenkaita sekä piiesineitä, kuten keihään- ja nuolenkärkiä. Nähtävillä on myös kopioita kampa- ja nuorakeraamisista ruukuista.

Share this with your friends!

  • Facebook
  • X
  • Instagram
  • WhatsApp

Museum exhibitions

Museum contact details

Lieto museum: Nautelankoski Museum
Nautelankoskentie 40, 21360 Lieto As.

050 593 1692

Museum website

Yhteydet julkisilla

Näytä reitti museolle Matkahuollon reittioppaassa

×

Katso reitti Matkahuollon reittioppaassa

Päämäärä:

Lieto museum: Nautelankoski Museum, Nautelankoskentie 40, 21360 Lieto As.


Lähtöpiste:






Tai lataa Reitit ja Liput -sovellus

Admission fees

Ei Museokortti-museo

Museoon on vapaa pääsy.
Inträdes fritt.
Admission free.

Payment methods

käteinen, pankki- ja luottokortit

Opening hours

Mon 11:00-17:00
Tue 11:00-17:00
Wed 11:00-17:00
Thu 11:00-17:00
Fri 11:00-17:00
Sat 11:00-17:00
Sun 11:00-17:00

10.6.-8.8.2021 every day 11 - 17. In wintertime by appointment.

Themes

Näyttelyn tekstit kielillä

 
Ei Museokortti-museo

OTHER MUSEUMS NEARBY