Exhibition
 Admission with Museum Card
 

Uhanalainen luonto

The Hunting Museum of Finland, Riihimki

  • 18.5.2021–30.9.2021

Riihimen kansalaisopiston kuvanveistoryhmn nyttely

 

Riihimen kansalaisopiston ja Metsstysmuseon yhteistyss jrjestmst kesn taidenyttelyst on muodostunut jo perinne, joka on ilahduttanut museokvijit yli kymmenen vuoden ajan. Vuoden 2021 nyttely voi hyvll syyll kutsua poikkeusolojen nyttelyksi. Puistossa olevia veistoksia ei poikkeuksellisesti pystytty tekemn kansalaisopiston veistotiloissa koronarajoitusten vuoksi. Nyttely onkin koottu ryhmlisten aikaisemmista veistoksista sek kotona omissa tytiloissa valmistuneista tist. Museon aulanyttelyn teokset ehdittiin saada valmiiksi ennen koronasulkua.

Uhanalainen luonto on ollut ryhmn aiheena jo pidempn, koska se puhuttelee jokaista tekij omalla tavallaan. Veistoryhmss on hyvin syvllisesti ajattelevia henkilit, joten kaikissa tiss on jotakin ainutkertaista, oli kyseess sitten mikrotasolla liikkuvat kultakuoriaiset tai jykev karhu. Nhtvill on eri taiteilijoiden tulkintoja ja nkemyksi, joita on avattu listiedotteilla, jotta katsojallekin selviisi tiden taustat. Nm tiedotteet ovat esill puistossa puissa ja aulassa seinll.

Share this with your friends!

Museum contact details

The Hunting Museum of Finland
Tehtaankatu 23 A, 11910 Riihimki

(019) 722 294

Museum website

Yhteydet julkisilla

Näytä reitti museolle Matkahuollon retkioppaasta

×

Katso reitti Matkahuollon reittioppaassa

Päämäärä:

The Hunting Museum of Finland, Tehtaankatu 23 A, 11910 Riihimki


Lähtöpiste:






Tai lataa Reitit ja Liput -sovellus

Admission fees

Admission with Museum Card
Admission with Museum Card

7/4/3/0

Payment methods

Kteinen, yleisimmt pankki- ja luottokortit. Smartum, Edenred.

Opening hours

Mon Closed
Tue 10:00-16:00
Wed 10:00-16:00
Thu 10:00-16:00
Fri 10:00-16:00
Sat 10:00-16:00
Sun 10:00-16:00

1.9. - 10.1. Tue-Sun 10-16, Mondays closed.