Sivustoa päivitetään. Tämä on beta-versio. Anna palautetta.
 
Exhibition
 Admission with Museum Card
 

Kari Cavén: ILO PITKÄSTÄ ITKUSTA

Savonlinna Provincial Museum

  • 1.6.2020–20.9.2020

Savonlinnalaislähtöinen Cavén on seikkailija ja tutkimusmatkailija käyttötarkoituksensa päähän tulleiden hylättyjen esineiden maailmassa.

 

Kuvanveistäjä-taiteilija Kari Cavénin ILO PITKÄSTÄ ITKUSTA -näyttely on Savonlinnan maakuntamuseon kesän 2020 päänäyttely.

Kari Cavénin matkojen reittejä määrittävät varastot ja poistettujen tarvikkeiden tyyssijat. Katseluretki voi viedä myös kaatopaikoille. Taiteilija kertoo tarkkailevansa ympäristöjään jatkuvasti. Hän on leikkimielinen keksijä.

Esineet saavat uuden identiteetin uudelleen ryhmitettynä tai suhteissa toisiin esineisiin. Esineiden mittakaavat muuttuvat, ja johdattavat ajatukset uusiin ulottuvuuksiin ja mielikuvittelun maailmoihin. Uusimpia, museon väliaikaistiloihin Nälkälinnanmäelle tulevia teoksia on innoittanut myös paikka, entinen kirjasto. Savonlinnan kasvatti palaa kotikonnuilleen, muistoineen leikkipihoista ja ystävistä.

ILO PITKÄSTÄ ITKUSTA on maailmallakin mainetta niittäneelle Cavénille ainoa laaja oma näyttely tänä vuonna. Näyttelyn teoksia on suunnitelmien mukaan esillä sekä museon näyttelytiloissa että mahdollisesti myös ympäröivässä Nälkälinnanmäen puistossa.

Share this with your friends!

Print version

Museum contact details

Savonlinna Provincial Museum
Nälkälinnanmäki, Tottinkatu 6a, 57130 Savonlinna

044 417 4466

Museum website

Admission fees

Admission with Museum Card
Admission with Museum Card

8/4/5/0 €

Payment methods

käteinen, yleisimmät pankki- ja luottokortit.

Opening hours

Mon 10:00-17:00
Tue 10:00-17:00
Wed 10:00-17:00
Thu 10:00-17:00
Fri 10:00-17:00
Sat 10:00-17:00
Sun 10:00-17:00
 

.