Rovaniemi Art Museum Korundi

4.10.2019–12.1.2020

 Admission with Museum Card
Exhibition

Kaija Kiuru: Mielen tiloja reunustaa maailma - Retrospektiivinen näyttely

Kuvataiteilija, FM Kaija Kiurun retrospektiivinen näyttely Mielen tiloja reunustaa maailma esittelee monipuolisen taiteilijan tuotantoa vuosilta 1995–2019 veistosten, valokuvien sekä installaatioiden muodossa.

Kaija Kiuru on kotoisin Sodankylästä ja näyttelyn useat teokset paikantuvat pohjoiseen luontoon. Teokset käsittelevät luonnon ja ihmisen välistä, muuttuvaa ja herkkää suhdetta. Oman tilansa ottaa myös ihmisen oma haavoittuvuus, minuus suhteessa maailmaan.

Kiurun ominta aluetta ovat tila- ja ympäristötaide, josta löytyy myös käsitetaiteellisia piirteitä. Teosten koko vaihtelee pienistä ja herkistä teoskokonaisuuksista laajoihin installaatioihin ja ympäristöteoksiin. Ympäristönsuojelun ja ympäristökasvatuksen opinnot ovat laajentaneet taiteilijan näkökulmaa ja syventäneet jo lapsuudessa syntynyttä luontosuhdetta.

Näyttelyn nimi Mielen tiloja reunustaa maailma kertoo Kiurun tavasta työskennellä. Teokset muotoutuvat taiteilijan ajatuksissa, ikään kuin erilaisissa mielessä olevissa paikoissa tai tiloissa, joissa tunteet, ajatukset ja kokemukset sekoittuvat reaalimaailman tapahtumiin. Työskentelyä voi viedä eteenpäin materiaalin etsiminen ja valinta sekä työstötekniikoiden kokeilu eri materiaaleihin. Myös paikka tai tila voi määrittää teoksen muotoa, luonnetta ja sisältöä.

Kiurun teokset ovat huolellisesti toteutettuja ja sisällöltään vahvoja. Kiurun taide on helposti lähestyttävää, mutta näennäisen helppouden takaa löytyy erilaisia viestejä – ihmisen olemassaolon, ihmisen ja ympäristön välisen muuttuvan suhteen sekä luonnon itseisarvon pohdintaa. Katsoja haastetaan näkemään ja kokemaan toisin, kyseenalaistamaan totuttuja ja itsestään selviltä vaikuttavia näkemyksiä. Vaikka teoksissa voi olla ristiriitaisiakin viestejä, niiden sisällöt ovat sekä ihmistä että luontoa kunnioittavia ja ne koskettavat usein katsojan syvimpiä tietoisuuden tasoja. Kiurun taidetta leimaa aitous, inhimillisyys ja taiteilijan henkilökohtainen läsnäolo sekä sitoutuneisuus. Kaija Kiuru onkin lunastanut paikkansa yhtenä pohjoisen alueen monipuolisimmista kuvataiteilijoista.

Share this with your friends!

Print version

Voit ostaa Museokortin tästä museokohteesta tai verkosta

Museum contact details

Rovaniemi Art Museum Korundi
Korundi, Lapinkävijäntie 4, 96100 Rovaniemi

(016) 322 2822

Museum website

Admission fees

Admission with Museum Card
Admission with Museum Card

Pääsymaksut 2019: 9/7/5€, kausikortti 30€
Pääsymaksut 2020: 10/8/6€, kausikortti 30€

Payment methods

Korundissa maksuvälineinä käyvät Smartum-kulttuurisetelit, Tyky+kulttuurisetelit, Luottokunnan Virikesetelit, Ticket Mind&Body-kortti sekä E-passi.

  • facebook
  • twitter
  • instagram

Opening hours

Mon Closed
Tue 11:00-18:00
Wed 11:00-18:00
Thu 11:00-20:00
Fri 11:00-18:00
Sat 11:00-18:00
Sun 11:00-18:00

closed on Christmas Eve

Näyttelyn tekstit kielillä

OTHER MUSEUMS NEARBY

  • Museum-Gallery Alariesto
     
     

    Museum-Gallery Alariesto

     
  • Päätalo-keskus
     
     

    Päätalo-keskus

    Kalle Päätalon näköistyöhuone ja näyttely joka kertoo tarinaa kirjailijan nuoruudesta, pohjoisen perheen...

     
  • The museum of war and reconstruction
     
     

    The museum of war and reconstruction

    Museum tells about the old times in Kuolajärvi - Salla region.

     
  • Rovaniemi Local Heritage Museum
     
     

    Rovaniemi Local Heritage Museum

    The museum forms an estate that holds all its buildings related to local peasant farming from the turn of the...

     
  • The Museum of Torne Valley
     
     

    The Museum of Torne Valley

    The Museum of Tornio Valley showcases Tornio Valley culture and history on both sides of the Finnish-Swedish...

     
  • Forestry Museum of Lapland
     
     

    Forestry Museum of Lapland

    Forestry Museum of Lapland - a unique stage for history.

     
  • Arctic Centre
     
     

    Arctic Centre

    What is life like in the north of the globe? Discover the everyday life in the Arctic, the lifestyles of...

     
  • The Aine Art Museum
     
     

    The Aine Art Museum

    Aine Art Museum often bravely takes a stand with its changing contemporary art exhibitions. The permanent...

     
  • The Samiland
     
     

    The Samiland

    Sami people’s of history, culture and mythology over thousands of years.

     
  • Palsa museum
     
     

    Palsa museum

    The cottage like home and the Getsemane studio of artist Kalervo Palsa (1947-1987). Palsa's art has been...

     
  • The Provincial Museum of Lapland
     
     

    The Provincial Museum of Lapland

    Lapin maakuntamuseo sijaitsee Rovaniemellä Arktikum-talossa.

     
  • Science Centre Pilke
     
     

    Science Centre Pilke

    See the forest like you've never seen it before - at the Science Centre Pilke

     
  • Särestöniemi Museum
     
     

    Särestöniemi Museum

    The Särestöniemi Museum in Kaukonen, Kittilä, displays the art and working environment of Reidar Särestöniemi...