Jyväskylä Art Museum

26.4.2019 (15.00-16.00 ja 16.30-17.30) NÄYTTELY/TAPAHTUMA PÄÄTTYNYT

Event

Taiteilijatapaamisessa Caj Bremer

Caj Bremerin kahden Jyväskylän näyttelyn yhdistetyt taiteilijatapaamiset alkavat Galleria Ratamossa klo 15 ja jatkuvat Jyväskylän taidemuseolla klo 16.30.

Valokuvaaja ja akateemikko Caj Bremer (s. 1929) on suomalaisen kuvajournalismin merkittävimpiä edustajia. Jyväskylän taidemuseo ja Luovan valokuvauksen keskus juhlivat helmikuussa 90 vuotta täyttäneen mestarikuvaajan pitkää uraa kahdella näyttelyllä. Toinen näyttely vie mustavalkoiselle nostalgiamatkalle 1950–1960-luvuille ja toinen Bremerin uutta tuotantoa edustaviin mystisiin maisemiin.

Taidemuseon näyttelyssä 4.5.–8.6. on esillä mustavalkoisia valokuvia 1950–1960-luvuilta. Caj Bremer on koonnut "Kasvoista kasvoihin" -kollaasin ympäri maailmaa luvan kanssa kuvaamistaan kasvokuvista. Lisäksi esillä ovat sarjat "Kaunissaari" ja "Torremolinos" sekä kaksi legendaarista kuvaa Jyväskylän Suurajoista.

Luovan valokuvauksen keskuksen järjestämässä näyttelyssä Galleria Ratamossa 5.4.–28.4. on esillä Caj Bremerin uutta tuotantoa. Hän kuvaa edelleen vuonna 2015 aloittamaansa, tällä hetkellä noin kolmenkymmenen teoksen laajuista ”Unimaailmani”-sarjaa.

Taiteilijatapaamisiin on vapaa pääsy. Tervetuloa!

Share this with your friends!

Print version

Voit ostaa Museokortin tästä museokohteesta tai verkosta

Museum contact details

Jyväskylä Art Museum
Kauppakatu 23, 40100 Jyväskylä

014 26 64 391

Museum website

Admission fees

Admission with Museum Card
Admission with Museum Card

6/3/0 €
Perjantaisin vapaa pääsy kaikille. Holvin alagallerian näyttelyihin vapaa pääsy.

Payment methods

käteinen, yleisimmät pankki- ja luottokortit.

  • facebook
  • twitter
  • instagram

Tapahtuma-tyypit

OTHER MUSEUMS NEARBY

  • Saarijärvi Museum, Upper-class Home Museum
     
     

    Saarijärvi Museum, Upper-class Home Museum

    Typical early 19th century upper-class home life and an exhibition of the life of the national poet of...

     
  • Finnish Air Force Museum
     
     

    Finnish Air Force Museum

    Suomalaisen sotilasilmailun kehitystä ja historiaa sen alusta nykyaikaan.

     
  • Pienmäki Farm Buildings Museum
     
     

    Pienmäki Farm Buildings Museum

    Ainutlaatuinen 20 hirsirakennuksen ympäröimä pihapiiriin 1800-luvulta. Piipahda tuvassa ja riihessä tai...

     
  • Säynätsalo town hall
     
     

    Säynätsalo town hall

     
  • Museum of Central Finland
     
     

    Museum of Central Finland

     
  • The Craft Museum of Finland
     
     

    The Craft Museum of Finland

    The museum is a specialized museum for craft covering entire Finland.

     
  • Äänekoski Art Museum
     
     

    Äänekoski Art Museum

    Get to know both an interesting local culture person Toivo Parantainen and his art collection and beautiful...

     
  • Saarijärvi Museum
     
     

    Saarijärvi Museum

    Veistospuisto, perinnekasvimaa ja rantaniitty lampaineen sekä Toivi Järvisen taidekoti avoinna...