Täältä tullaan! Naistaiteilijat modernin murroksessa

Elga Sesemann: Omakuva (ajoittamaton).

Suomen taiteen kuvasta 1900-luvun alkupuolella näyttävät naistaiteilijat puuttuvan miltei kokonaan, toteaa näyttelyn kuraattori, professori emerita Riitta Konttinen. Taideopiskelijoista suurin osa oli kuitenkin naisia. Näyttelyssä tarkastellaan naistaiteilijoiden teosten kautta myös niitä olosuhteita, joissa he 1900-luvun alkupuolella toimivat.


"Modernismiksi" kutsuttuja taidekäsityksiä on pidetty miesten alueena. Juuri itsenäistyneessä Suomessa myös arveltiin, ettei naisista voinut tulla taiteilijoita, joilla olisi sanottavaa kansakunnalle. Naisia ei enää palkittu kuten edellisen vuosisadan lopulla, he eivät useinkaan saaneet apurahoja eivätkä taidekriitikot välittäneet kirjoittaa heidän teoksistaan.

Näyttely Täältä tullaan! kysyy, miksi emme tunne 1900-luvun alkupuolen naistaiteilijoista kuin muutamia harvoja kuten Helene Schjerfbeckin, Ellen Thesleffin, Ester Heleniuksen ja Sigrid Schaumanin? Taideopiskelijoista kuitenkin edelleen suuri osa oli naisia. Mikä oli se "musta aukko", johon he katosivat ja miksi?

1900-luvun alkupuolen naistaiteilijoista löytyy monia kiinnostavia ja omalaatuisia tekijöitä, kuten Elga Sesemann, Helmi Kuusi, Sylvi Kunnas, Greta Hällfors-Sipilä, Ina Colliander, Edith Wiklund, Martta Helminen, Meri Genetz, Inni Siegberg, Eva Törnwall-Collin, Aino von Boehm tai Gunvor Grönvik. He saattoivat koetella taiteen rajoja, rikkoa muotoa, kokeilla väreillä ja sivellintekniikoilla, hajottaa tai litistää kuvatilaa. Näyttelyssä tarkastellaan naistaiteilijoiden teosten kautta myös niitä olosuhteita, joissa he 1900-luvun alkupuolella toimivat - heidän suhdettaan ateljeetyöskentelyyn, suurten toiveiden kaupunkiin Pariisiin, uusiin taideaatteisiin, taiteen aihepiireihin, sotaan, urbaaniin elämäntapaan, uskontoon, perheeseen, naisen asemaan ja naistaiteilijan identiteettiin.

Kausi:
18.2.2017–28.5.2017 NÄYTTELY/TAPAHTUMA PÄÄTTYNYT

Tampereen taidemuseo - Pirkanmaan aluetaidemuseo
Sijaintiosoite: Puutarhakatu 34, 33230 Tampere

Sisäänpääsy Museokortilla

Puh. museo (03) 5656 6577

www.tampereentaidemuseo.fi

Aukioloajat

Ma -
Ti 09:00-17:00
Ke 09:00-17:00
To 09:00-17:00
Pe 09:00-17:00
La 10:00-18:00
Su 10:00-18:00

Pääsymaksut
Taidemuseo 8/3 €

PALVELUT

Museokauppa

Museo kartalla

Kartalla näkyy museon päärakennuksen sijainti. Yksittäinen näyttely ei välttämättä sijaitse samassa osoitteessa.

VINKKAA KAVERILLE
 
 
 

Museoissa nyt

Hae näyttelyitä ja tapahtumia




Oletko jo nähnyt?